Supla: Leijonien joukkueenjohtajalta uskomaton paljastus MM-finaalipäivästä – Kanadaa kurmotettiin pukukopissakin: ”Ei jumalauta, enhän minä ole miettinyt…”
Kuva: Hienoja muistoja, mutta eivät ne paikkaa liveurheilun tyhjyyttä vuotta myöhemmin. KUVA: Getty Images
Leijonien joukkueenjohtajana kultaisissa MM-kisoissa toukokuussa toiminut Mika Kortelainen paljasti Suplalle Kultaleijonien huikea matka -podcastissa huikean tarinan finaalin jälkeisistä tapahtumista.
Mestaruuden ratkettua suomalaispelaajat heittivät luonnollisesti tavarat ilmaan ja ryntäsivät halailemaan toisiaan kaukalossa. Kansallislaulun ja muiden velvollisuuksien jälkeen sinivalkoiset sankarit siirtyivät koppiin, jossa Leijonia odotti dramaattinen yllätys.
– Jäällä meni varmaan tunti ja siirryimme koppiin. Kyllähän siellä olutta ja lonkeroa oli. Voittopokaali tuli koppiin ja jätkät alkoivat huutamaan, että ”Kölli, shampanjat kehiin”. Minähän ajattelin, että ”ei jumalauta, enhän minä ole miettinyt shampanjoita ollenkaan”.
Suplan haastattelusta voisi päätellä, että Kortelaisen päässä vallitsi ehkä halolla päähän lyöty olo. Sanojensa mukaan edelleen hämmentynyttä oloa tunteva joukkueenjohtaja toimi pienen pähkäilyn jälkeen nokkelasti.
– Menin kopin ulkopuolelle ja aloin miettimään, että mistä minä tähän shampanjat väännän. Pähkäilimme houstin kanssa, kunnes tuli ahaa-elämys: Kanadan koppi. Ne roudasivat juuri 50 pulloa shampanjaa ulos ja kysyimme, että mihin ne ovat menossa. Kanadan joukkueenjohtaja kohautteli hartioitaan, että eivät ne olleet menossa oikein mihinkään.
Kortelainen iski rahat pöytään.
– Sanoin, että paljon pullo maksaa.
Pullo oli Kortelaisen mukaan ”kaksikymppiä”.
– Sanoin, että selvä. Se on diili, roudatkaa ne meidän koppiin. Sekin tarina päättyi hyvin.
Voisi kuvitella, että Kanada saattoi lähteä tämän tarinan perusteella jollain tavalla takki auki -asenteella.
– Kaikki olivat tyytyväisiä. Se on selvä, että Kanada pelaa sen pelin alusta loppuun. Olivat varmoja, että voittavat finaalin ja shampanjat olivat sopivassa kylmyydessä.
– Me ei tähän sorruttu. Saimme ostettua hyvään hintaan shampanjaa, Kortelainen virnuili.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa