Suomalainen yllätysnimi menossa kohti NHL:ää – astelee nyt Kimmo Timosen jalanjäljissä: ”Rakastuimme heti häneen”
Vuonna 2000 syntynyt Kim Nousiainen oli yksi juhannuksena järjestetyn NHL:n varaustilaisuuden suurimpia suomalaisyllättäjiä. Liigassa vasta kuusi ottelua pelannut pakki napattiin taalajäille, joskin vasta neljännellä kierroksella ja numerolla 119.
Silti NHL:n porteille murtautuminen on kova temppu. Pelaaja on antanut aiemmin näyttöjä mm. alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa, joissa kaulaan ripustettiin kulta reilut vuosi sitten, sekä vuodenvaihteessa pelatussa kansainvälisessä Spengler Cupissa.
Myös eräs toinen asia on ajanut nuorta pakkia eteenpäin. 18-vuotias pelaaja on tuttu Los Angeles Kingsille, joka hänet varasi. Christian Ruuttu toimii kaksinkertaisen Stanley Cup -voittajan Euroopan johtavana kykyjenetsijänä.
Lisäksi hänen poikansa Alexander Ruuttu pelaa KalPassa. Täten sillat ovat vankkoja mainittujen ihmisten keskuudessa.
– Testasimme häntä, katsoimme hänen pelaamistaan ja rakastuimme heti häneen, Ruuttu hehkutti LA Kings Insider -verkkolehden haastattelussa.
Nousiainen kertoi seuranneensa KalPasta tuttua Kimmo Timosta pitkään. Stanley Cup -voittaja ponnisti nimenomaan Kuopiosta ja sen kiekkoylpeydestä maailmalle.
– Seurasin paljon Kimmoa ollessani nuori. Tiedän, että hän pyörii nykyisin paljon kaukaloiden lähellä Kuopiossa. Hän on hyvä tyyppi, ja auttanut minua paljon urallani.
Nousiainen pelannee alkavalla kaudella KalPan liigajoukkueessa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”