Leo Komarov ei turhia stressaa – kommentoi NY Islandersin pelaajakauppoja: ”Eiköhän sen näe sitten”
Leo Komarov viettää parhaillaan Suomessa seesteisempää suvea kuin viime kesänä, jolloin muutto Torontosta New Yorkiin tiesi paljon muutoksia myös arkeen.
– Nyt ei tarvitse kämppää etsiä tai muuta sellaista, ja tietää milloin pitää lähteä takaisin. Eli elokuun lopussa varmaan, hyökkääjä kertoo NordicBetin haastattelussa.
Takana on hieno avauskausi Islandersissa, ja valmistautuminen uuteen kauteen on käynnistynyt. Islandersin pelaajaliikennettä hän ei juuri myönnä seuranneensa.
– Ei hirveästi ole ollut aikaa. Eiköhän kokoonpanon näe sitten kun sinne mennään, konkari virnistää.
– Nyt lähinnä treenataan ja ollaan perheen kanssa. Enimmäkseen Espoossa, mutta vähän joka puolella Suomea.
Seurakaveri Valtteri Filppula palaa New Yorkista ensi kaudeksi Detroitiin.
– Se on tietysti omalta kannalta ikävä juttu. Hän pelasi hyvin ja on aika läheinen ystävä myös. Täytyy kuitenkin muistaa, että tämä on peliä vaan, ja eiköhän se ollut hyvä juttu hänelle, että sai kahden vuoden sopimuksen. Ja nähdään me tässä kesällä ihan riittävästi…
Komarov osallistuu kesän aikana myös ainakin pariin hyväntekeväisyystapahtumaan. Bermuda-tennisturnauksessa tuttuja kavereita oli jälleen kerran koolla runsaasti, ja sama tulee olemaan tilanne alumniottelussa Lahdessa elokuussa.
– Hyväntekeväisyystapahtumat ovat aina hienoja, etenkin kun samalla näkee paljon kavereita. Bermudassa ei pelillisesti paljon jäänyt kerrottavaa, mutta paremmin se meni kuin edellisellä kerralla, Komarov naurahtaa.
– Olin myös viime vuonna alumnitapahtumassa, Raumalla, ja varmasti hieno tapahtuma tulee nytkin. Mielellään näissä pelaa.
Lähde: NordicBetin tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Lähde: Niklas Rubin vaihtaa maisemaa – tässä on ensi kauden seura
- Liigan entinen maalipyssy lopettaa uransa!
- Karu päätös: Edmonton-konkarille lähtöpassit NHL:ssä!
- Antti Raanta: uusi päivitys
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!