Nashville tekemässä isoja peliliikkeitä siirtomarkkinoilla! Lähde: kaksi tähtipelaajaa lähdössä
Pekka Rinteen edustamalla Nashville Predatorsissa on edessään kohtalon vuodet. Joukkueen runko vanhenee ja menestyspaineet jylläävät hurjina. Stanley Cup -mestaruuden otollinen aika olisi lähivuosina.
Kausi 2018-19 päättyi Nashvillen osalta surkeasti. Joukkue pelasi löysästi ja tippui jo pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Ei olekaan ihme, että seura lähtee uudistamaan pelaajistoaan ensi kaudeksi.
Kiekkotoimittaja Bob McKenzie paljasti podcastissaan, että seura olisi valmis kauppaamaan sekä P.K. Subbanin sekä Kyle Turrisin.
Syyksi McKenzie mainitsee, että Nashville tarvitsee tilaa palkkakattoonsa. Seura haluaisi sorvata ykköspuolustaja Roman Josille jatkosopimuksen jo tänä kesänä. Vanha sopimus kattaa vielä seuraavan kauden 4 miljoonan dollarin hintalapulla. Seuraavassa sopimuksessa Josi tulee saamaan varmasti palkkaa yli tuplasti enemmän.
Subbanin ja Turrisin otteet olivat menneellä kaudella pettymys monelle kiekkoseuraajalle. Puolustaja Subban paukutti hyvät tehot 9+22 pelaamissaan 63 ottelussa, mutta omassa päässä peli oli sekavaa. 9 miljoonan dollarin hintalapulla häneltä voi vaatia enemmän.
Turris puolestaan viimeisteli 55 ottelussa tehot 7+16=23. Hänen vuosipalkkansa on 3,5 miljoonaa dollaria.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!