Kaksi tähtipakkia kaupan! NHL-seura valmis isoihin peliliikkeisiin pettymyksen jälkeen
Calgary Flamesin NHL-kausi päättyi valtavaan pettymykseen huikean runkosarjan jälkeen. Viihdyttävää ja hyökkäävää kiekkoa pelanneen kanadalaisseuran tie päättyi isoista odotuksista huolimatta jo pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle. Colorado Avalanche oli parempi otteluvoitoin 4-1.
Ensi kaudella Calgary haluaa ottaa askeleen eteenpäin, joten seura haluaa luonnollisesti parantaa joukkuetta entisestään. TSN:n radio-ohjelmassa sisäpiirin kiekkotoimittaja Bob McKenzie paljasti, että seura tulee kauppaamaan jomman kumman tähtipuolustajistaan.
Seurasta saatavilla on joko T.J. Brodie tai Travis Hamonic. Brodie tunnetaan enemmän kiekollisista taidoistaan, mutta menneellä kaudella hän otti myös valtavan harppauksen omassa päässä. Hänen tehotilastonsa oli 29 pykälää pussalla, kun se edelliskaudella oli 16 astetta pakkasen puolella. Pisteitä kertyi taas vähemmän: 34 kappaletta.
Hamonic on puolestaan omanpään uhrautuva taistelija. Hän ei tehoilla juhli, mutta nauttii suurta arvostusta pelaajien, valmentajien kuin toimittajienkin keskuudessa. Hänen uraansa ovat jarruttaneet toistuvat loukkaantumiset.
Ennen kaikkea Calgary kaipaisi vahvistusta maalivahtiosastolle. Seuralla ei ole ainuttakaan mitat täyttävää ykköstorjujaa. Erinomaisia hyökkääjiä taas on runsaasti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!