Voiko tästä enää nolompaan suoritukseen pystyä? MM-kisojen rupusakin pelaajat loistavat tylyssä tilastossa
Viisi ottelua, viisi tappiota, nolla pisteittä, eikä esimerkiksi yhtään tehtyä ylivoimamaalia. Tai maalia ylipäätään! Maaliero 0-38.
Italia on ollut Slovakiassa pelattavien jääkiekon MM-kisojen surkein porukka ihan millä mittapuulla hyvänsä.
Joukkuetilastojen lisäksi myös henkilökohtaiset numerot ovat aivan järkyttävää luettavaa. Kuten järkikin sanoo, ei Italialla ole parasta pistemiestä viiden pelatun ottelun jälkeen.
Tehotilastossa pelaajat sentään dominoivat – jos listan kääntää päälaelleen.
Sen ”kärjessä” oli ennen lauantain koitoksia Sean McMonagle lukemalla -11. Hän on ottanut jokaisessa pelissä siis keskimäärin reilut kaksi osumaa omiin.
Turnauksen tehotilastossa kaikkiaan 18 huonoimman joukossa oli ennen lauantaita vain viisi jonkun muun maan pelaajaa kuin Italian.
Vähiten takaiskuilla on selvinnyt loukkaantunut ja vain yhdessä ottelussa pelannut Giovanni Morini lukemalla -1. Toiseksi ”paras” lukema on Tommaso Traversan -3 – mutta kun se tuli yhdessä pelissä, on numero nolo.
Italia yrittää kääntää kelkkansa lauantaina Norjaa vastaan. Maalla on edelleen mahdollisuus uusia sarjapaikka.
Tilastot oli kasattu ennen lauantain pelejä.
LUE ITALIASTA MYÖS:
Tiesitkö? Suomalainen mukana MM-kisojen heittopussissa – miten näin huonosti voi pelata?
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki siirtyy uuteen seuraan!
- Oikeustieteen tohtorilta kova lausunto Liigan kohusikailusta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Anze Kopitarilta huima temppu NHL:ssä – nousi kaikkien aikojen ykköseksi!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!
- Mikkelin Jukurit röyhkeänä: härski temppu toistuu