Voi ei! Leijonat koki yllättävän tappion, lohkovoitto valui käsistä – puolivälieristä tulossa huima trilleri
Peräti 39 koppia ottanut saksalaisvahti Philipp Grubauer masensi Leijonat maiden viimeisessä alkulohkopelissä jääkiekon MM-kisoissa tiistaina. Suomi menetti kahdesti johtoasemansa ja taipui tappioon numeroin 2-4. Sinivalkoiset jäivät turnauksessa ensimmäistä kertaa pisteittä.
Harri Pesonen vei Suomen avauserässä kuskin paikalle 1-0-maalilla ja vielä toisenkin kaksikymppisen aikana Leijonat siirtyi johtoon. Juhani Tyrväisen 2-1-osuman aikaan näytti hyvältä.
Grubauerin torjuntatyöskentely kuitenkin koitui kohtalokkaaksi. Se loi uskoa saksalaisiin, ja joukkue iski voittomaalin päätöserän alussa Leon Draisaitlin (2+1) onnistuessa.
Suomi johtaa alkulohko A:ta vielä, mutta illalla marssijärjestys muuttuu. Illan Yhdysvaltojen ja Kanadan välillä pelattavan ottelun voittaja nousee Leijonien edelle lohkovoittoon ja Suomi sijoittuu varmuudella kakkoseksi.
B-lohkosta jatkoon menevät Venäjä, Tsekki, Ruotsi ja Sveitsi. Se on varmaa, että näistä viimeisenä mainittua Leijonat ei puolivälierässä kohtaa.
Tiistaina pelataan vielä kaksi iltapäiväpeliä ja kaksi iltapeliä. Puolivälierät ovat ohjelmassa torstaina.
LUE MYÖS:
Vitsailua vai ei? Saksan NHL-vahvistus räväytti Leijonat-voiton jälkeen: ”Meillä oli sisäpiiritietoa”
Voi ei! Leijonien tappiolla karmivat seuraukset – MM-puolivälierässä vastaan hirmunippu
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Näkökulma: Ilveksen ja Kiekko-Espoon vaihtokauppa paljastaa karun totuuden