Tanska – Saksa: molemmilla parannettavaa
MM-kisat
Tanska – Saksa
Sunnuntai 12.05 klo 17:15
Äitienpäivän nosto MM-kisoista tulee keskitason ottelusta Tanska – Saksa. Leijonilla on sunnuntaina välipäivä, mutta päivä on silti kisapaikoilla kiireinen, sillä sunnuntaina tahkotaan yhteensä kuusi ottelua. Tanska ja Saksa aloittivat urakkansa lauantaina. Molemmat lopulta voittivat ottelunsa, mutta mitenkään suvereenilla tavalla ne eivät ennakkosuosikkeina ottelujaan hoitaneet. Kuten kaikki MM-kisojen ottelut, sunnuntain vihjeottelun voit katsoa TV:stä.
Tanska pelasi ensimmäisessä ottelussaan Ranskaa vastaan. Ottelu oli tasainen ja siinä mieleenjäävin tapahtuma oli, kun Tanskan maalivahti Sebastian Dahm imuroi Olivier Dame-Malkan lämärin puolesta kentästä asti. Ottelua tahkottiin lopulta voittolaukauskisaan asti ja siinä juutit olivat parempia.
Toni Söderholmin valmentama Saksa puolestaan pelasi ennakolta paljon heikompaa Iso-Britanniaa vastaan. Saksa kontrolloi ottelussa kiekkoa ja briteille jäi maalinedustan tukkiminen. Saksa oli kuitenkin ajoittain todellisissa hankaluuksissa ja tähtihyökkääjä Leon Draisaitl oli pitkään varjojen mailla. Kolmannessa erässä saksalaiset onnistuivat kuitenkin tikistämään tarvittavat maalit. Parantamisen varaa kuitenkin jäi.
Vetosuositus
Saksalla on hienoinen materiaalietu, mutta joukkueen pitää asennoitua sunnuntain otteluun avausottelua lujemmin. Myös Tanskan valmennusjohdon pitää lukea pelaajistolle madonluvut. Kertoimissa Saksa on pudotettu hieman liian alas, joten vetosuosituksena on Tanskan venyminen vähintään tasapeliin: Tuplamahdollisuus 1X kertoimella 1,68.Valitse riskitön veto 100€ asti tai 200% talletusbonus!
Lyö riskitön 100€ veto näin:- Siirry ille TÄSTÄ.
- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Valitse itsellesi mieleinen tarjous:
Katso matsi suorana lähetyksenä ilmaiseksi!
TV näyttää laajasti huippu-urheilua. Pääset katsomaan esimerkiksi kaikki jääkiekon MM-kisojen ottelut, joten myös tämä ottelu on katsottavissasi ilmaiseksi. Pelitililläsi pitää olla rahaa tai veto lyötynä viimeisen 24h aikana, jotta näet pelit. Kun otat vihjeen talteen, pääset siis heti myös pelin ääreen! Lisäksi näet myös esimerkiksi La Ligan, Ranskan Ligue 1:n, Bundesligan, Serie A:n ja FA Cupin matseja. Lisäksi esimerkiksi tennis ja NBA ovat saatavillasi, kun käytät TV:tä. Katso illan peli ja huippu-urheilua ilmaiseksi tästä!LUE MYÖS:
- HIFK: tähtihankinta sivuun
- Patrik Laine ei halua mihin tahansa NHL-seuraan – ”Nirso”
- Suomalaisduo ihastutti NHL:ssä – ratkoi voiton Edmontonille
- Tästä syystä Jokerit hyllytti tähtensä – Tomek Valtonen IS:lle: ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlund valittiin kapteeniksi NHL:ssä – GM hehkutti vuolaasti
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- Jokerifaneilta näyttävä viesti päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova temppu katsomoon heitetyille tähdille!
- Pelicans: karu takaisku Jokerit-otteluun!
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin