Tajuttomia lukuja! Leijonien MM-välierä koko vuoden katsotuin tv-ohjelma
Suomen ja Venäjän välinen MM-välieräottelu saavutti ennätyksellisen määrän tv-katsojia, tiedottaa Finnpanel.
Välierän keskikatsojamäärä kohosi jatkuvasti lauantai-illan aikana. Voiton ratkaisuhetkillä klo 18.15-18.30 välillä keskikatsojamäärä MTV3- ja C More Sport 1 -kanavilla sekä C Moren suoratoistopalvelussa oli reilusti yli kaksi miljoonaa. Ottelusta tuli myös koko vuoden katsotuin tv-ohjelma – ainakin ennen sunnuntain finaalia.
Koko ottelun keskikatsojamäärä kohosi sekin 1,82 miljoonaan, ja yhteensä ottelu tavoitti, eli sitä seurasi yhtäjaksoisesti vähintään kolme minuuttia, peräti 2,23 miljoonaa katselijaa. Kaikista tv-katselijoista yli 83 prosenttia valitsi ottelun aikana katsottavakseen juuri Leijonat.
Venäjä-välierä ohitti siten keskikatsojamäärissä Ruotsi-puolivälierän lukemat, joten se nousi tämän vuoden katsotuimmaksi ohjelmaksi. Keskikatsojamäärillä mitattuna Leijonat on vallannut tuolla listalla jo kuusi kärkipaikkaa: Venäjä- ja Ruotsi-pelien lisäksi mukaan yltävät myös ottelut Ranskaa, Iso-Britanniaa, Tanskaa ja Slovakiaa vastaan.
Kaikkiaan MM-kisalähetyksiä on kahden kisaviikon aikana seurannut MTV3:lla ja C Morella 4,2 miljoonaa suomalaista, mikä tarkoittaa 78 prosenttia koko väestöstä.
– Käsittämättömän suuria lukemia, jälleen kerran. Leijonat ovat saaneet koko kansan tuekseen. Koko MTV:n tiimimme niin Pasilassa kuin Slovakiassa ansaitsee työstään jo tässä vaiheessa valtavan kiitoksen. Tärkein palkinto tiimille on ollut seurata ja välittää tämän upean Leijona-ryhmän otteita kolmen viikon ajan, toteaa MTV:nurheilun ohjelmapäällikkö Markus Autero.
Sunnuntain aikana MTV:llä saadaankin jännittää, kerääkö illan MM-finaali jopa Suomen ennätys -lukemat. Suomen kaikkien aikojen katsotuin kiekkopeli, MM-finaali Suomen ja Kanadan välillä toukokuussa 2016, nimittäin keräsi keskikatsojamääräksi 2,22 miljoonaa ja tavoitti 3,25 miljoonaa suomalaista.
Loppuottelu alkaa sunnuntaina klo 21.15. Finaalin ennakkolähetys starttaa C Morella jo klo 20.00 ja MTV3:lla tuntia ennen ottelua eli klo 20.15. Ottelun selostaa molemmilla kanavilla sekä C Moren suoratoistopalvelussa Antero Mertaranta. Studioasiantuntijoina finaalissa ovat Karri Kivija Ville Nieminen, isäntänään Teemu Niikko.
Suomen otteluiden keskikatsojamäärät (ja tavoittavuudet) MM-kisoissa 2019 (TotalTV eli tv- ja online-katselu)
10.5. Suomi-Kanada 1,07 miljoonaa (1,69 miljoonaa)
11.5. Slovakia-Suomi 1,37 miljoonaa (1,98 miljoonaa)
13.5. USA-Suomi 1,31 miljoonaa (2,01 miljoonaa)
16.5. Suomi-Tanska 1,38 miljoonaa (2,08 miljoonaa)
18.5. Suomi-Iso-Britannia 1,36 miljoonaa (1,95 miljoonaa)
19.5. Ranska-Suomi 1,40 miljoonaa (2,07 miljoonaa)
21.5. Päiväpeli Suomi-Saksa 0,64 miljoonaa (0,93 miljoonaa)
23.5. Suomi-Ruotsi 1,75 miljoonaa (2,43 miljoonaa)
25.5. Venäjä-Suomi 1,82 miljoonaa (2,23 miljoonaa)
SuomiKiekko seuraa MM-mitaliotteluita hetki hetkeltä, voit liittyä mukaan täältä.
LUE MYÖS: Tiesitkö tätä? MTV: Tämä kappale soi Leijonien pukukopissa aina ennen MM-ottelua
Synkkä uutinen? Ruotsalainen kohutuomari viheltää Leijonien MM-finaalin
Montako tiedät? Leijonat-pelaajien lempinimet julki – ”007, Happy Hill, Predaattori”
Vai ei pronssipeli muka kiinnosta NHL-supertähtiä? Tämä video kertoo aivan muuta!
Lähde: Finnpanel TV-mittaritutkimus ja TotalTV-raportointi, tavoittavuus = väh 3 min yhtäjaksoista katselua
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä