Revitäänkö tuore maailmanmestari muualle, vai alkaako peliaikaa irtoamaan NHL:ssä? Konkari Suplalle: ”On nostanut oman arvonsa aika korkealle”
Tuore maailmanmestari Kevin Lankinen antoi päättyneissä MM-kisoissa todella kovat näytöt NHL:ään päin. Veskari voitti mm. kolme viimeistä ja tärkeintä ottelua, eli puolivälierän, välierän ja finaalin pysäytellen turnauksessa pikkumustia häkellyttävällä 94,2 prosentin varmuudella.
Tapparassa torjunut konkari Niklas Bäckström ylisti Suplan haastattelussa tuoretta kultavahtia.
– Totta kai tuo oli iso steppi. Tuo varmasti hänelle itselleen itseluottamusta ja henkistä vahvuutta. Lankinen on ollut hyvä maalivahti jo monta vuotta. Nyt hän pääsi esille sellaisille ihmisille, ketkä eivät tienneet hänestä – näkevät nyt, miten hyvä maalivahti hän on, 41-vuotias konkari kehui.
Täksi kaudeksi Pohjois-Amerikkaan siirtynyt vahti on Chicago Blackhawksin varaamaton veskari. Päättynyt seurajoukkuekausi meni pääasiassa AHL:n Rockford IceHogsissa, ja muutamia pelejä vyölle kertyi myös ECHL:n Indy Fuelissa.
– Pohjois-Amerikassa kilpailu on kovaa maalivahdeilla varsinkin, kun ylhäällä on vain kaksi paikkaa. Niistä pitää taistella ja osoittaa, että pelaaja on niiden arvoinen. Suomessa AHL:ää ehkä vähän aliarvioidaan. Se on tosi kova sarja, Bäckström arveli.
– Lankiselle tämä on tosi hyvä asia tulevaisuutta varten. Tämä on bisnestä NHL:ssä – sopimuksen arvolla aina tekemistä peliajan suhteen.
Arvosta puheen ollen…
– Lankinen on nostanut oman arvonsa aika korkealle. Jos Chicagosta ei löydy paikkaa, niin on varmaan aika monta muuta joukkuetta, jotka ovat valmiina treidaamaan hänet.
Arvo nousi kenties kaikkein eniten kolmella päänahalla. Ruotsin Henrik Lundqvist, Venäjän Andrei Vasilevski ja Kanadan Matt Murray jäivät kakkoseksi MM-pudotuspeleissä.
– Voittaminenhan on kaikista tärkein ja paljon puhutaan siitä, että kenet pystyy voittamaan. Lankiselle todella kovat päänahat. Tuota arvostetaan ja se nostaa suorituksen arvoa.
LUE MYÖS:
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Joona Luoto teki valintansa – uusi seura selvillä
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Mestis-seura RoKin taloustilanne on sysimusta – katso karut luvut
- Mestiksessä karu uutinen – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Pelicans teki poikkeuksellisen ratkaisun, joka käänsi seuran suunnan
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Jokerit: uusi maalivahti selvisi!
- Tappara teki maalivahtihankinnan – tuttu kultaleijona haaviin!