Liigan ex-tähtipakki seuraa MM-kisat kotisohvalta – ”Kaikki ovat kyselleet miksen pelaa Italian joukkueessa”
Kaikki kiekkoilijat eivät pääse koko urallaan pelaamaan MM-kisoissa, vaikka ehkä haluaisivatkin.
KalPan paidastakin muistettava puolustaja Mathew Maione kommentoi omaa tilannettaan Twitter-tilillään keskiviikkona.
Kanadalaisella Maionella on italialaisen isänsä kautta myös saapasmaan passi ja tähtipuolustaja olisi eittämättä kova vahvistus heikohkolle joukkueelle.
– Mikä kokemus MM-kisoissa pelaaminen varmasti onkaan. Kaikki ovat kyselleet miksen pelaa Italian joukkueessa. No, lyhyt vastaus on ettei se vielä riitä, että omistaa Italian passin, Maione toteaa julkaisussaan arvoituksellisesti.
Pakki on lisännyt viestinsä perään hashtageiksi ”tehkää muutoksia” ja ”kilpailuhenkinen”, jotka voi tulkita monella tavalla.
Kulttimaineeseen KalPassa noussut Maione takoi kuopiolaisjoukkueen paidassa kaudella 2017-18 komeat tehot 15+24=39.
Päättyneellä sesongilla hän summasi KHL:n Dinamo Riikassa 58 ottelussa peräti 46 (11+35) tehopistettä.
Tulevalla kaudella värikäs peluri edustaa KHL:n kiinalaisseura Kunlun Red Staria.
LUE MYÖS: Leijonien MM-peluri jättää Liigan – KHL-seura kaappasi riveihinsä!
Suomen ketjuihin muutoksia: Liigan ennätysmies sivuun – sensaatiopelaaja palaamassa kokoonpanoon
Leijonapelaajan törkykohtelu sai Jukka Jalosen täysin raivon partaalle – haukkui Jääkiekkoliiton: ”Antoivat varoituksen tempusta, joka on hengenvaarallinen”
What an experience it must be to play in the @IIHFHockey world championships. Everyone has asked why I don’t play for team @fisg_it Italy. Well, the short answer is: holding an Italian passport isn’t enough! #makechanges #competitive
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikael Granlund: hirmuvire!
- IL: Kasimir Kaskisuo siirtyy Suomeen – tässä uusi osoite!
- Carolina Hurricanes: kaksi kärkimiestä pitkään sivussa
- Pelicansista lähteneen ulkomaalaisvahvistuksen uusi osoite selvillä
- Yli tuhannen NHL-ottelun konkari palasi eläkkeeltä tositoimiin – joutuu heti pitkälle sairauslomalle
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Roope Taponen löysi uuden osoitteen Liigasta!
- JYPin NHL-varaus: lainapesti Pohjois-Amerikkaan
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Urheilucast: Jokerit ja Tappara virittelevät jymykaappausta Kärpistä!
- Leo Komarov: uusi joukkue!
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Ismo Lehkoselta tyly arvio Liigan epäonnistujasta: ”Ihan p*skaa kiekkoa”
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Toimittaja: Kiekko-Espoo teki valintansa – tässä ensi kauden päävalmentaja!
- Jonas Enlund: yllätysosoite!