Päihdevieroituksesta NHL:n huipulle! Ruotsalaismaalivahti ylistää häneen uskonutta joukkuetta: ”Auttaneet minua pelastamaan elämäni”
New York Islanders-maalivahti Robin Lehnerillä on takanaan melkoinen vuosi
Päihdevieroituksen viime kesänä läpikäynyt ruotsalainen pelaa tällä hetkellä uransa parasta jääkiekkoa ja elämä hymyilee.
Viimeisimpänä tunnustuksena tästä olivat nimeäminen kolmikkoon, josta valitaan NHL:n tämän kauden paras maalivahti, sekä ehdokkuus sisukkuutta, urheiluhenkeä ja jääkiekolle omistautumista osoittaneelle pelaajalle jaettavan Bill Masterton -palkinnon voittajaksi.
Vuosi sitten tilanne oli hyvin toinen.
Viime kesänä vieroituksesta päästyään Lehner etsi itselleen uutta seuraa ja aluksi miehen perässä oli peräti kahdeksan-yhdeksän NHL-joukkuetta, mutta sen jälkeen kun veskari agentteineen kertoi avoimesti tilanteestaan putosi määrä kahteen.
– Menin tapaamaan yhtä joukkuetta, eikä se mennyt kovinkaan hyvin, Lehner kertoo.
Islanders kuitenkin uskoi 27-vuotiaaseen veskariin ja tarjosi yksivuotista sopimusta. Loppu on historiaa.
Lehner kehuu vuolaasti koko organisaatiota.
– Kyse ei ole siitä, että olisin erityistapaus, joka tarvitsee jonkun pitämään kiinni kädestäni. He ovat olleet uskomattoman kannustavia ja avoimia, eivätkä ole tuominneet minua, Lehner toteaa ja ylistää myös joukkueen faneja:
– He ovat olleet uskomattomia. He ovat todellakin auttaneet minua matkallani pelastamaan elämäni.
“I’ve had bad days this season, but I know how to handle it now. For people out there who don’t see a light at the end of the tunnel, you have to get the right help. That’s what’s good about this. It shows it can be done with the right help and the right people.” @RobinLehner
LUE MYÖS:
- Aleksander Barkov yritettiin teloa heti paluupelissä – Brady Tkachuk suivaantui ja ryntäsi tappelemaan
- Floridalta yllätysuutinen: nappasi suomalaishyökkääjän!
- Sami Kapaselta kova näkemys Liigan valmentajamarkkinoista
- Liiga-viikon topit ja flopit: Jonkin täytyy muuttua Helsingin Jokereissa
- Joona Koppanen räjäytti pankin SHL-debyytissään – suomalaiset hurjassa iskussa
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Nikita Kutsherov vaatii hurjaa palkkaa NHL:ssä – ”Rahamäärät karanneet käsistä”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Jokerien tuska jatkuu – Tapparalta täystyrmäys
- Jori Lehterän lopettamisuutinen yllätti HIFK:n – nyt puhuu Olli Jokinen
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Jokerit: uusi maalivahti selvisi!
- Tappara teki maalivahtihankinnan – tuttu kultaleijona haaviin!