Miro Heiskaselle sataa valtavia kehuja – myös toinen suomalaispelaaja nousee tapetille: ”Olivat parhaita pelaajiamme”
Dallas Stars yllätti NHL:n pudotuspelien avauksessa, kun se kellisti Pekka Rinteen johtaman Nashville Predatorsin lukemin 3-2. Kuten tiedetään, kaksi maalia iskenyt Miro Heiskanen oli ottelun suurimpia tähtiä.
Toki joukkueesta nousi esille muitakin tähtiä. Dallas-luotsi Jim Montgomery oli mehuissaan nuorten pelaajien esiinmarssista.
– Se on hämmästyttävää, että ensikertalaiset olivat parhaita pelaajiamme, luotsi viittasi seuran nettisivujen jutussa Roope Hintziin, Jason Dickinsoniin ja Heiskaseen.
Vajaan vartin pelanneen Hintzin tilastoihin ei tullut merkintöjä.
– Luultavasti unohdin jonkun nimen, luotsi jatkoi.
Veskarikin ylisti
Suurimman suomalaistähden tärkein tilasto, eli plusmiinussaldo näytti pelin tauottua nollaa. Reilut 23 minuuttia luutinut Heiskanen sai myös alakerran tuelta ja turvalta, Ben Bishopilta kehut. – Vaikutti, että tekemisessä oli 100 pinnaa. En ole enää yllättynyt, mutta tuo on todella vaikuttavaa. Hän pelaa, kuten olisi ollut NHL:ssä 10 vuotta, 30 koppia ottanut maalivahti muotoili. Ensimmäisestä kiinnityksestä ja kahdesta maalista huolimatta Heiskanen ei lähtenyt leijailemaan. NHL:n pudotuspelien pistepörssin kärki kommentoi iltaansa varsin tyynesti. – Hän tekee töitä hiljaa ja tehokkaasti. Hän on tähti liigassa pitkän ajan, Bishop arveli. LUE AIHEESTA MYÖS: Ohhoh! Miro Heiskanen liitti nimensä heti ensimmäisessä ottelussaan todellisten legendojen rinnalle – vain kaksi pelaajaa oli pystynyt tähän Upea suoritus! Miro Heiskanen teki maalillaan seurahistoriaa NHL:ssä Miro Heiskasen liekeissä ensimmäisessä NHL-ratkaisupelissään! Iski kaksi maaliaLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!