KHL:n mestaruus jo katkolla: ”Yksi tilasto antaa TsSKA:lle joka ilta mahdollisuuden voittaa”

Moskovan TsSKA ei ole voittanut koskaan KHL:n mestaruutta, mutta nyt se on todella lähellä.
TsSKA voitti Neuvostoliiton mestaruuden peräti 32 kertaa, mutta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen on ollut menestysrintamalla hiljaisempaa. TsSKA on viimeksi voittanut mestaruuden tasan 30 vuotta sitten eli keväällä 1989.
KHL-aikanakin voitto on toki ollut lähellä. Joukkue on edennyt finaaleihin nyt jo kolme kertaa viimeisen neljän kauden aikana.
TsSKA:lla on pian mahdollisuus saada himoamansa KHL:n voittopytty Moskovaan. Se johtaa finaalisarjaa Omskia vastaan 3-0 ja mestaruus on katkolla perjantaina.
– TsSKA on ollut kuitenkin monta vuotta runkosarjassa ykkönen tai toinen, ei vaan ole tullut sitä viimeistä kruunua. Se pelaa uskomattomalla työmoraalilla koko joukkue, Janne Hauhtonen kertoo SuomiKiekko-sivustolle.
– Heillä on tasainen joukkue. Ainoastaan Mihail Grigorenko erottuu sieltä ja on tehnyt enemmän pisteitä. Muuten tosi tasainen joukkue ja neljän ketjun kone, joka myllää koko pelin.
Omsk on jäänyt pahasti finaaleissa TsSKA:n jalkoihin. Avausottelussa se sai vielä sentään maalin aikaiseksi moskovalaisten verkkoon, mutta kahdessa seuraavassa TsSKA:n verkko pysyi koskemattomana.
– Maalivahtipeli on ollut todella huikeaa koko playoffien ajan. Ilja Sorokin on pelannut todella varmoin ottein ja koko joukkueen puolustus on todella tiivistä. Kurinalainen ja työteliäs joukkue. Päästettyjen maalien keskiarvo on 1,23 ja se antaa joka ilta mahdollisuuden voittaa, Hauhtonen toteaa.
Neljäs finaali pelataan perjantaina klo 19.30. Ottelu on katsottavissa suorana lähetyksenä Viasatin kanavilla ja Viaplayssa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Leijonat-pelaaja sai NHL-diilin!
- Lehti: Michael Jolyn uusi seura selvisi!
- NHL:n kesän kuumimman vapaan agentin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Välit poikki – NHL-seura kauppaa megalupauksen pois!
- Niilo Halonen löysi uuden seuran
- Liigan mestaripuolustaja löysi uuden seuran!
- Leijonat-sentteri Juho Lammikko solmi yksisuuntaisen NHL-sopimuksen!
- Brad Marchand teki uskomattoman tempun – samaan yltänyt vain Mario Lemieux
- Florida voiton päässä mestaruudesta – suomalaiset piinasivat Edmontonia
- Edmonton-valmennukselta kova ratkaisu – Kasperi Kapaselle kävi kova kohtalo
- MTV: Tämä seura haluaa nyt Liigaan – ”Panostettu 20 miljoonaa”
- AL: Henrik Haapala siirtyy Liigaan – tässä uusi seura
- NHL jää taakse – suomalaisvahti siirtyy Liigaan!
- Kaleva: Kultaleijona neuvottelee sopimuksesta Kärppien kanssa
- Expressen: Tässä on Kärppien lupaama pelaajahankinta
- Entisen Liiga-tähden sopimus purettiin Sveitsissä!
- Tappara saamassa huippuvahvistuksen NHL:stä
- Huhumylly käy kuumana: onko tässä Brad Marchandin seuraava osoite NHL:ssä?
- Urheilucast: Jättipalkkaa nauttineen Tommi Tikan Kärpät-diilistä iso paljastus
- Jonathan Toewsista iso paljastus: tekee seuravalinnan näiden kahden joukkueen välillä