Katkerin mahdollinen hetki lopettaa? Suomen maajoukkueen kuusinkertainen arvokisamitalisti jättää kentät – julkaisi koskettavan päivityksen: ”Joukkue oli kultainen”
Suomea sunnuntaina päättyneissä jääkiekon naisten MM-kisoissa edustanut Venla Hovi (kuvassa numero 9) lopettaa mittavan uransa. 31-vuotias hyökkääjä voitti urallaan tuoreen hopean lisäksi kolme MM-pronssia ja kaksi olympiapronssia.
Vaikka sunnuntain tapahtumien perusteella saattaisi kuvitella, että ura loppui katkerimpaan mahdolliseen peliin, taitavat Hovin mielessä olla toisenlaiset ajatukset. Aiemmin keväällä pohjoisamerikkalaisen CWHL:n mestaruutta juhlinut pelaaja kirjoitti Naisleijonista todella liikuttavasti.
– En koskaan ajattelut, että viimeinen pelaamani otteluni olisi MM-finaali Suomessa, twiittasi Hovi, joka myönsi kyynelien tulleen kasvoille – aivan luonnollisesti.
Hovi on ilmeisesti jo sivuuttanut kisojen loppuottelun karmean sekoilun. Siitä voit lukea lisää alla olevien linkkien takaa.
– Ollakseni rehellinen, en edes välitä siitä, mitä tapahtui. Joukkue oli kultainen ja muistan sen aina.
LUE MYÖS:
Naisleijonien luotsi otti kantaa hylättyyn maaliin, raivosi myös IS:lle toisesta todella huolestuttavasta epäkohdasta: ”Pelaajat ja valmentajat tietävät, että tämä on aivan sairasta”
Täysin käsittämätön farssi! Naisleijonien syntymässä olleen maailmanmestaruusmaalin tuomiot monella tapaa vihkoon – näin säännöt sanovat
Maailman paras pelaaja liittyi Naisleijonien tukijoihin – sometili räjähti: ”Se oli maali!”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näitä supertähtiä ei valittu olympialaisiin – yksi joukkue teki käsittämättömän ratkaisun
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!