Kanada ei saa tähtimaalivahtiaan MM-kisoihin – tarjolla silti kivikova kaksikko!
Leijonien kanssa samassa alkulohkossa toukokuun MM-kisoissa pelaava Kanada joutuu kisoihin ilman Montreal Canadiensin tähtimaalivahti Carey Pricea, joka ei matkusta raskaan kauden jälkeen maansa avuksi Slovakiaan.
Sen sijaan vaahteralehtien maalilla nähdään Flyersin nuori superlupaus Carter Hart. Toiseksi maalivahdiksi joukkuejohto kaavailee Arizona Coyotesissa läpimurtokautensa pelannutta Darcy Kuemperia, joka hoiti NHL:n pohjille ennakoidun seuran ykkösmaalivahdin paikkaa Antti Raannan loukkaannuttua jo alkukaudesta.
Kaksikosta eniten huomiota herättää kuitenkin 20-vuotias Hart, josta voidaan hyvällä syyllä odotella tulevaisuuden supertähteä NHL:ään. Maalivahdiksi harvinaisen aikaisessa vaiheessa 2. kierroksella NHL-varaustilaisuudessa vuonna 2016 varattu nuorukainen pelasi tällä kaudella Flyersin maalilla 31 ottelua komealla torjuntaprosentilla 91,7.
Aiemmin pitkän uran kakkosvahtina NHL:ssä tehnyt Kuemper puolestaan torjui tällä kaudella 55 ottelussa torjuntaprosentilla 92,5. Jo 28-vuotiaan Kuemperin otteet olivat pääosassa Coyotesin kirittyä itsensä lopulta vain neljän pisteen päähän pudotuspelipaikasta.
Kanadan maalille saattaa olla tarjolla vahvistuksia vielä NHL:n ensimmäisen pudotuspelikierroksen päättyessä.
Hearing that goaltenders Darcy Kuemper (Coyotes) & Carter Hart (Flyers) are on Team Canada's radar for the IIHF World Championship in Bratislava and Košice, Slovakia, May 10-26.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!