Tulosta syntyy taas! Merkittävä muutos herätti Patrik Laineen – ”Olisi ansainnut paikan jo aiemmin”
Winnipeg Jetsin Patrik Laine on palannut viime otteluissa tasolleen.
Vasta 20-vuotiaan suomalaistähden tuskaisimmat ajat ovat historiaa ja peli kulkee. Myös tulosta on alkanut syntymään tasaiseen tahtiin ja sille on syynsä.
– Laine pääsi takaisin ykkösketjuun. Viimeisten viiden pelin saldo: 4 maalia, kuusi pistettä. Peliaikaa noin 18:30 per ottelu keskimäärin. Sitä edelliset viisi peliä kakkosketjussa: yksi syöttöpiste. Peliaikaa noin viitisen minuuttia vähemmän, huomauttaa NordicBetin NHL-kirjeenvaihtaja Jouni Nieminen.
Laine on pelannut tällä kaudella aikaisemmin lähinnä kakkosketjussa, mutta myös kolmos- ja nelosketjut tulivat alkukaudesta tutuiksi. Niemisen mukaan suomalaistähteä on käsitelty väärin.– Patrik Laine olisi ansainnut minusta paikan ykkösestä jo aikaisemmin sadalla maalillaan. Hän oli armoton itselleen peliajan hälventyessä ja itseluottamuksen karistessa, mutta ei koskaan valittanut ketjukavereistaan tai muista.
– Parhaitten pelaajien on saatava pelata parhaitten kanssa. Hyvin yksinkertaista, Nieminen sanoo.
Mikäli haluat lukea lisää Laineesta ja monista muista ajankohtaisista aiheista, voit tehdä sen täältä. Lähde: NordicBetLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tämä ei lupaa hyvää: Oliver Kapasesta surkea havainto
- Vezina-finalistit julki: NHL:n paras maalivahti löytyy tästä kolmikosta
- Leijonat-hyökkääjä palaa Liigaan – TPS nappasi riveihinsä
- TPS hankki kovan paluumuuttajan – haaviin tuore pistepörssivoittaja!
- Lukko värväsi toisen Liiga-seuran varakapteenin
- Se oli siinä – Liigan kulttipelaaja teki kovan päätöksen!
- Pikkuleijonien mitalihaaveet murskaksi – karvas tappio MM-puolivälierässä
- Ilves-tähti katosi yllättäen kesken pudotuspelien – AL: nyt selvisi totuus
- Nyt se on varmaa: Liigan supertähti siirtyy Jokereihin!
- Hannes Hyvönen: Liiga-seura vaihtuu!
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Eero Teräväinen: iso Liiga-huhu!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- HPK rysäytti: Tiskiin 10 pelaajasopimusta – neljä uutta hankintaa