Mitä legendaarinen Suomen mestari oikein teki? Valmentajalta huvittava ele – ”Lempein nallekarhu”
Kokkolan Hermeksellä menee Mestiksessä lujaa. Kun joukkueella on pelaamatta runkosarjaa enää kolmen ottelun verran, keikkuu se sarjataulukossa sensaatiomaisesti toisena. Hermes on kerännyt tällä kaudella eniten kolmen pisteen voittoja, kun niitä on 47 ottelun jälkeen kasassa jo 27 kappaletta.
Joukkueen liito on ollut siinä mielessä sensaatiomaista, että viime kaudella se joutui uusimaan sarjapaikkansa vasta Mestis-karsinnoissa.
Hermeksen tekemisestä on pitkin kautta välittynyt eri tavoin se, että pelit tosiaan luistavat. Esimerkiksi kippari Jussi Nättinen viittasi taannoin Imatralla erään pelin jälkee siihen, ettei yksi tappio latista joukkuetta.
Samaa ilmapiiriä on havaittavissa myös vaihtoaitiossa. Tietysti legendaarisen Kari Haakanan eleen voi tulkita monella tapaa, mutta ainakin Mestiksen Twitter-tilin teksti viittaa siihen, että tunnelma on erityisen lämmin penkin takanakin.
– Kokkolan lempein nallekarhu Kari Haakana, Twiitin oheen kirjoitettiin sanomaa vedet silmissä nauravalla hymiöllä vahvistaen.
Liigassa yli 400 ottelua pelannut Haakana luuti urallaan useassa eri maassa. Kirkkaimpana kruununa hän voitti kaksi Suomen mestaruutta. Kuluva kausi on Edmonton Oilersin vuoden 2001 NHL-varauksen ensimmäinen valmentajana miesten sarjoissa.
Hermeksen pääkäskijä on Janne Tuunanen.
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?