Viisinkertainen mitalisti heti ykkössentterin paikalle Tapparassa, myös kaukaa napattu veskari vihdoin mukana
Kuva: Juha Tamminen
Tiistai on jääkiekkofaneille täynnä herkkua. Kun ulkona paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta muutamien asteiden pakkassäässä, ja Liigan ohjelmassa on kaksi kärkiottelua, joissa pelataan jo isoista asioista mietittäessä pudotuspelejä, ei kiekkofanaatikoilla ole syytä valittamiseen.
Liigaviikko pääsee vauhtiin kahdella herkkupalalla tiistaina. Oulussa kohtaavat Kärpät ja Tappara, Raumalla Lukko sen sijaan isännöi Pelicansia. Illan kaikki pelaavat joukkueet ovat sarjataulukossa sijoilla 1-6.
Tappara kuroisi voitolla kaulaa kolmosena keikkuvaan TPS:ään – kummallakin 86 pinnaa -, Lukko puolestaan nousisi varsinaisen peliajan voitolla ohi Pelicansin neloseksi.
Illan otteluiden mielenkiintoisin kokoonpanouutinen koskee kirvesrintoja. Edellisen kerran tasan kuukausi sitten pelannut sentteri Jarkko Malinen palaa peleille ja heti Tapparan ykkösketjun keskelle. Tällä kaudella tehot 11+11=22 tehnyt viisinkertainen SM-mitalisti (0-3-2) ei voisi tietysti enää kovemmassa paikassa palata askiin.
Mielenkiintoinen uutisoitava on myös vierasjoukkueen maalivahtikaksikko. Tapparaan kesken kauden Pohjois-Amerikasta hankittu, mutta uransa Suomessa Mestis-joukkue LeKin paidassa aloittanut Miroslav Svoboda – Mestiksessä kuusi ottelua prosentein 90,7, pm/peli 2,83 – debytoi liigaottelussa, joskin luukkuvahtina. Maalilla aloittaa Christian Heljanko, konkari Niklas Bäckström on kokonaan sivussa.
Sivussa on myös Pelicansilta merkittävä pelaaja. EHT:lla loukkaantunut tsekki Hynek Zohorna ei pelaa Raumalla, ja hänen tilannettaan tutkitaan eri lähteiden mukaan parin viikon päästä uuden kerran.
Liigakierros alkaa tuttuun tapaan kello 18.30.
LUE LIIGAN TUOREIMMISTA MYÖS:
Eurooppaan siirtynyt ex-liigatähti kiskonut hienon määrän maaleja – hyökkääjää ylistetään: ”Teki jättipotin”
Loistouutinen! Nuorten MM-kisoissa loukkaantunut NHL-lupaus palaa liigakaukaloihin
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ruotsalaispelaaja lähtee NHL:stä – solmi pitkän sopimuksen uuteen seuraan
- Nuorten Leijonien joukkue kesän turnaukseen selvillä!
- NHL-konkari ohitti Liigan – rahakas tarjous ei muuttanut päätöstä
- Jonathan Quickin seuraava siirto varmistui – NHL-legenda palaa heti
- Nyt ratkesi – NHL-supertähti valitsi Dallasin!
- Nyt pamahti iso NHL-diili – puolustajalle 54 miljoonaa dollaria
- Huippumaalivahti ja NHL-seura oudossa tilanteessa – iso kuilu raha-asioissa
- Petteri Rimpiseltä itsevarma arvio ensi kaudesta IL:lle – ”Ehdottomasti”
- Tampere Cup 2026: Ottelut, tulokset, liput
- Pitsiturnaus 2026 - Rauma: Ottelut, tulokset, tv, liput
- SK: NHL-supertähti haluaa pelata tässä Liiga-joukkueessa – yhdellä ehdolla
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Nappaako Jarmo Kekäläinen jättivonkaleen NHL-markkinoilta? ”95-prosenttisen varmaa”
- Florida Panthers: luottomies pidätetty – seura reagoi välittömästi
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Urheilucast: Jonne Tammelasta uusi käänne – toinen Liiga-seura houkuttelee tuntuvalla tarjouksella
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- SHL-seura kasaa hurjaa tähtisikermää – 3500 ottelun edestä NHL-kokemusta
- Tappara sai jättivahvistuksen – NHL:n ykköskierroksen varaus palaa Liigaan