Valmentajalegenda jäämässä sivuun – ”Panostus päätoimiseen valmentajaan on tärkeä ja ainoa oikea askel”
Jääkiekon Mestiksessä pelaava KOOVEE tiedotti tiistaina nettisivuillaan, että joukkue saa Miikka Kuuselasta seuran edustusjoukkueen uuden ja päätoimisen päävalmentajan ensi kaudesta alkaen.
Valmentajalegenda Juha Pajuoja (arkistokuvassa) jää täten sivuun keväällä. Kuuselan, 42, kaksivuotinen pesti alkaa toukokuussa ja valmennussopimus kattaa pelikaudet 2019-21 sekä sisältää molemminpuolisen option kaudelle 2021-22.
Seuran nykyinen päävalmentaja on tyytyväinen siitä, että KOOVEE on päättänyt tehdä edustusjoukkueen vastuuvalmentajan toimenkuvasta päätoimisen.
– Nuoressa joukkueessamme on monia pelureita, jotka ovat ottaneet urallaan isoja askeleita eteenpäin kuluvan kauden aikana.
Pajuojan arki on kiireisen oloista.
– Itselläni oman yrityksen ja Mestis-päävalmentajan arjen pyörittämisen yhdistäminen on haastavaa, ja siksi seuran panostus päätoimiseen valmentajaan on tärkeä ja ainoa oikea askel pelaajakehityksen jatkuvuuden kannalta.
KOOVEEn nykyistä luotsia voi pitää valmentajalegendana, sillä hän on valmentanut kaudesta 1996-97 lähtien. Kokemusta Pajuojalle on karttunut komealla urallaan Liigassa mm. Ilveksen, Ässien ja TPS:n peräsimestä. Lisäksi hän on kuulunut myös Suomen eri junnujoukkueiden valmennustiimeihin.
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?