Entinen KalPa-pakki Mathew Maione taitaa jääkiekon lisäksi myös musiikin salat. Hän on esiintynyt mm. latvialaisessa rockyhtye Laime Pilnīgan musiikkivideolla sekä KHL:n tähdistöottelutapahtumassa kitaransa kanssa.

Kyseisen yhtyeen kappale on hitti, sillä vasta viime viikolla julkaistua videota oli katsottu YouTubessa torstaipäivään mennessä yli 61 000 kertaa ja se oli kerännyt selvästi enemmän peukkuja kuin peukkuja alaspäin. Sen lisäksi tuo biisi osallistui Latvian euroviisukarsintoihin.

Biisi sijoittui Supernova 2019 -karsinnoissa jopa kolmanneksi. Hienosta tuloksesta huolimatta paikka kevään Euroviisuihin jäi saamatta.

https://www.facebook.com/ltvzinas/photos/a.376344262546600/1155947851252900/?type=1&theater

Jos on päässyt Maione koviin ympyröihin musiikkipiireissä, niin samaan kastiin pakki on noussut myös kaukalossa. Kanadalainen on Dinamo Riikan ja koko KHL:n ykköspuolustajia: Hän on tehtaillut 57 ottelussa tehot 11+35=46.

Latvialaisjoukkueen osalta runkosarja huipentuu kuolemanotteluun tänään perjantaina. Joukkue on nyt läntisessä konferenssissa ensimmäisellä karsiutujan paikalla, pinnan HK Vitjazia perässä. Dinamo kohtaa päätösottelussaan kivenkovan TsSKA Moskovan.

KalPassa Maione iski viime kaudella 60 runkosarjan ottelussa tehot 15+24=39 ja kuudessa pudotuspelissä tehot 2+4=6.

LUE AIHEESTA MYÖS:
Entiselle Liiga-tähdelle aukenee uusi ura? Palasi taas mikin ääreen – katso video

Synnynnäinen esiintyjä! Liigan ex-tehopuolustaja varasti laulullaan shown KHL:n tähdistötapahtumassa – yleisö haltioissaan