Synnynnäinen esiintyjä! Liigan ex-tehopuolustaja varasti laulullaan shown KHL:n tähdistötapahtumassa – yleisö haltioissaan

© Kuva: Juha Tamminen
Liigassa Pelicans - KooKoo! Ota vetotipsi talteen ja käytä tarjous hyväksesi!

KHL:ssä vietetään parhaillaan All Star -viikonloppua.

Kazanissa järjestettävässä tapahtumassa olivat lauantaina ohjelmassa perinteiset taitokilpailut ja varsinaisiin peleihin päästään sunnuntaina, jolloin itäliigan neljän divisioonan joukkueet kohtaavat miniturnauksessa.

Ennen taitokilpailua eräs Liigastakin hyvin muistettava pelaaja varasti koko shown.

Dinamo Riikan tehopuolustaja Mathew Maione osoitti yllättävän taitonsa ja sai yleisön innostumaan esitettyään kitaran säestyksellä oman suosikkiyhtyeensä, amerikkalaisen The Lumineers -yhtyeen kappaleen ”Ho Hey”.

– Halusin laulaa sen ja toivottavasti kaikki pitivät siitä. Valmistelimme tämän esityksen yhdessä KHL:n kanssa ja monet joukkuekaverit eivät edes tienneet siitä, Maione totesi Championatille.

28-vuotias kanadalainen kertoo musiikin olevan hänelle tärkeä harrastus ja soittavansa kitaraa vapaa-ajalleen Riikassa.

Viime kaudella Maione pelasi huippukauden KalPan riveissä summaten 60 ottelussa upeat 39 (15+24) tehopistettä voittaen puolustajien pistepörssin.

Voit katsoa Maionen esityksen täältä.


Lunasta 50€ ilmainen live-veto Huuhkajien EM-avaukseen! 

  1. Avaa tili Betssonille alapuolen napista ja tee talletus.
  2. Lyö vähintään 1€ 1×2-veto Suomelle Liechtensteinia vastaan.
  3. Suomen voittaessa saat 50€ ilmaisen livevedon Suomen ensimmäiseen EM-otteluun!

Liigassa Pelicans - KooKoo! Ota vetotipsi talteen ja käytä tarjous hyväksesi!