Ohhoh! Peter Forsberg teki yllättävän uravaltauksen – ”Antaa yrityksellemme dominoivan aseman”
Kiekkolegenda Peter Forsberg on tehnyt täysin uuden uravaltauksen, kun pelaajia edustava yritys 4sports Hockey AG tiedotti maanantaina palkanneensa entisen NHL-tähden edustajakseen.
Forsberg toimi vuonna 2011 päättyneen peliuransa jälkeen viisi vuotta (2011-16) SHL-seura MODO Hockeyn apulais-GM:nä. Seurapomon tehtävien päätyttyä Forsberg on ollut mukana yritysmaailmassa sekä ajoittain toiminut myös asiantuntijana televisiossa.
Nyt 45-vuotiaalla ruotsalaisikonilla on kuitenkin mahdollisuus tehdä jotain aivan uutta ja ainakin 4sports Hockey AG:lla ollaan jo innoissaan uudesta vahvistuksesta.
– Peterin kiinnostava persoona, kokemus jääkiekosta sekä monipuoliset liiketoiminnan taidot antavat meille dominoivat aseman kansainvälisillä markkinoilla. Olemme partnerini Dominik Sennin kanssa erittäin iloisia, että voimme toivottaa hänet tervetulleeksi osaksi 4sports Hockey AG -yritystä, firman toimitusjohtaja Daniel Giger hehkutti TSN:n toimittajan Bob McKenzien mukaan.
Forsbergin merkittävimpänä kalastajana toimi yrityksen presidentti, entinen NHL-hyökkääjä Claude Lemieux, joka pelasi ruotsalaisen kanssa vuosia yhdessä Colorado Avalanchessa.
– Peterin lisääminen tiimiimme on voimaliike, jolla voimme tulla parhaaksi kansainvälisiä pelaajia edustavaksi yritykseksi maailmassa, Lemieux kommentoi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Ura ohi – yli 900 NHL-ottelun konkari iski luistimet naulaan!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä