Chicagon suomalaislupaus hurjassa vireessä – Henri Jokiharju takoo hirmutehoja AHL:ssä!
Chicago Blackhawksin suomalainen puolustajalupaus Henri Jokiharju antaa tällä hetkellä vakuuttavia näyttöjä farmiseura Rockford IceHogsin riveissä.
Tällä kaudella NHL:n puolella 37 ottelua tehoin 0+12 pelannut 19-vuotias on saalistanut farmiliiga AHL:ssä yhdeksään otteluun puolustajalle mainiot tehot 1+8. Nykyvirettä korostaa se tosiasiassa, että syöttöpisteistä peräti seitsemän on syntynyt viimeisessä neljässä pelissä!
Jokiharjun farmikomennuksella onkin ollut pitkälti se vaikutus, mitä Chicagon seurajohto toivoikin lähettäessään nuorukaisen farmiliigaan. Blackhawks haluaa päävalmentaja Jeremy Collitonin mukaan suomalaislupauksensa pelaavan AHL:ssä isossa roolissa ja eri tilanteissa sen sijaan, että fyysisesti vielä raakileen tasolla oleva puolustaja hoputettaisiin NHL-vauhtiin liian nopealla aikataululla.
Chicago päästi puolustajansa mukaan myös vuodenvaihteen nuorten MM-kisoihin, joissa Jokiharju oli suuressa roolissa Suomen napatessa MM-kultaa. Mies iski seitsemässä kisoissa pelaamassaan ottelussa tehot 2+3.
Seurajohdon pitkäjänteisyys kantaneekin hedelmää jo tulevalla kaudella, jolloin suomalaispuolustajan odotetaan tekevän läpimurtonsa myös taalakaukaloiden puolella.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!