Auts! Patrik Laineen tehottomuuden loputtava – suomalainen voi muuten tehdä noloa NHL-historiaa
Jossittelu on tietysti yleensä yhtä turhan kanssa, kun sillä ei saa mitään konkreettista aikaiseksi esimerkiksi ongelmien ratkaisujen suhteen. Toisaalta se voi auttaa saamaan asioita erilaiseen perspektiiviin.
Joten jossitellaanpa arkittelin verran.
Jos Winnipeg Jetsin Patrik Laineen nykyinen 15 ottelun maaliton putki kasvaa lähitulevaisuudessa vielä viidellä, eli 20:een, ja lisäksi suomalainen onnistuisi silti paukuttamaan 30 osumaa tällä kaudella, tekisi hän NHL-historiaa. Joskin todella kyseenalaista sellaista.
Syl Apps Juniorin hallussa on ainakin vielä suhteellisen erikoinen ennätys. Hän rikkoi kaudella 1975-76 Pittsburgh Penguinsin paidassa 30 maalin rajan siitäkin huolimatta, että pisin maaliton putki kesti 19 mittelön verran.
Nyt Laineella on siis suomeksi sanottuna tuohon ennätykseen oivat saumat. Tietysti hänen, joukkueen ja suomalaisten kannalta lienee toivottavaa, ettei tämä ennätys pauku rikki.
Kyseessä ei tietysti ole mikään ihan perinteisin tilastofakta, mutta kyllähän se valitettavasti kertoo kaiken oleellisen Laineen suvantovaiheen karuudesta. Esimerkiksi tässä tapauksessa esille nostettu 30 maalin rajan rikkominen ei ole suomalaisille jokakautista herkkua.
Ennätyksen nosti esille televisioyhtiö Sportsnetin tilastoihin erikoistunut Twitter-tili.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Pudotuspelidraamaa Liigassa! Kaksi joukkuetta kesälomille – ennakkosuosikit välieriin
- Aarne Intonen vaihtaa seuraa
- Suomalaishyökkääjä löysi uuden seuran – edessä jo kymmenes kausi Saksassa!
- Tobias Winberg jättää JYPin – ulkomaat kutsuu!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Tappara: karu takaisku!
- Varaamaton kaksikko kerää hurjaa kiinnostusta NHL:ssä – KHL:n maalipyssyn kintereillä useita seuroja
- Työntekijän huolimattomuusvirhe johti loukkaantumiseen NHL:ssä: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Christopher Gibson: joukkue vaihtuu!
- Buffalo Sabres teki uskomattoman tempun! Ukko-Pekka Luukkonen isossa roolissa
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!