Paljastus: Kaapo Kakko oli tulossa Leijoniin, tämä vesitti haaveen maajoukkuedebyytistä – vienti silti hurjaa
Kuva: Ilari Isotalo
TPS:n suurlupaus Kaapo Kakon, 17, piti viimeviikkoisten uutisten mukaan olla mukana Leijonien EHT-joukkueessa, joka pelaa helmikuun alussa Venäjällä ja Ruotsissa.
Suomen päävalmentaja Jukka Jalonen myönsi Leijonat.comille suoraan, että hän olisi halunnut nähdä tuoreen nuorten maailmanmestarin leijonaryhmässä. Kolhut kuitenkin vesittivät ensi juhannuksen kenties ykkösenä NHL:ään varattavan hyökkääjän unelmat maajoukkuedebyytistä.
– Kakko olisi ollut mukana joukkueessa, jos hän olisi terveenä. Juttelimme hänen ja TPS:n kanssa aiheesta. Ennen kaikkea hänen kannaltaan on valitettavaa, että vaivoja on ollut. Toivotaan, että pelaa tällä viikolla ja pääsee kuntoon, Jalonen paljasti sivustolle.
Kakon nimi on silti kuuma maajoukkueiden suhteen, vaikka hän nyt lasaretissa onkin.
– Antaa Kaapon pelata ensin TPS:n pelit. Ne ovat kuitenkin hänen ykkösprioriteettinsa. Katsotaan sitten, miten hän on suoriutunut. Siellä on paljon kovia pudotuspelejä, Jalonen näki.
Kakolla on lähestyvän kevään aikana vientiä. Hän voisi ikänsä puolesta pelata myös reilun parin kuukauden päästä käytävissä alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa, mutta yhtälailla käyttöä olisi myös TPS:ssä. Se kun pelaa kaiken järjen mukaan pitkälle kevääseen Liigan pudotuspeleissä.
– Miten TPS:n pelit jatkuvat? Hyppääkö keväällä MM-kisoihin vai Pikkuleijonien matkaan? Tässä on paljon avoimia juttuja. Kuten Kaapolle sanoin, hänellä on vain hyviä vaihtoehtoja tässä. Mutta ei mennä asioiden edelle, Jalonen summasi.
Helmikuun EHT-turnaus pelataan 7.-10. helmikuuta.
LUE TUOREIMPIA MAAJOUKKUEJUTTUJA LISÄÄ:
Leijonat EHT:lle nimetty – mukana tuoreita kultaleijonia ja ensikertalaisia
Tässä on kultaa voittaneen Nuorten Leijonien tuorein joukkue – mukana taas kivenkovia tulevia tähtiä
LUE MYÖS:
- Suomen NHL-tähdestä karuja uutisia
- Dylan Larkinin siirtosaagassa käänne – nämä NHL-seurat nousivat esiin
- Benjamin Rautiaiselta jäätävä viimeistely NHL:ssä – upotti Florida Panthersin
- Näin Tomek Valtonen kommentoi Jokerien mahalaskua
- Jokerit jäi taas jyrän alle – SM-liigan kriisiseurojen taaperrus jatkuu
- Hämmentävä hetki Mestiksessä – maalilaulu yllätti kaikki
- Urheilucast väittää: JYP-tähdestä karmea tieto
- Liiga-jumbon kurimus kasvaa: kaksi kärkipelaajaa sivuun
- Jokerit: tähtihankinta jälleen ulkona kokoonpanosta!
- Suomalainen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan ja pelasi yhden ottelun – sitten tuli treidi
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”