Nuorten MM-kisat jäi väliin, mutta Jokerit sai oikean palan tulosyksikköönsä: ”Ehdottomasti pelaaja mitä seurata”
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Jokerit päätti vuoden 2018 viiden pelin pisteputkeen. Narripaitojen pelit KHL:ssä jatkuvat torstaina kotiottelulla Sibiriä vastaan.
Jokerit päätti vuoden 2018 viiden pelin pisteputkeen, jonka aikana se kairasi tililleen neljä voittoa ja yhden jatkoaikatappion.
– Ennen TsSKA-ottelua Jokerit oli orastavassa tappioputkessa, ja nyt takana on kaksi maukasta vierasvoittoa ja viidessä pelissä putkeen on saatu pisteitä. Jokerit on tällä hetkellä hyvässä vireessä, toteaa itsekin Jokereita peliurallaan edustanut Janne Hauhtonen SuomiKiekko-sivustolle.
Torstaina Jokerit saa Hartwall Arenassa vastaansa toisen kovavireisen joukkueen. Venäjän kolmanneksi suurimman kaupungin Novosibirskin kiekkoylpeys Sibir on noussut mukaan taisteluun itäisen konferenssin pudotuspelipaikoista.
– Sibir aloitti kautensa katastrofaalisesti 12 ottelun tappioputkella. Viimeisestä 15 pelistään 11 voittanut Sibir on noussut huminalla ja on vain viiden pisteen päässä pudotuspeliviivasta. Kahdessa viime pelissä voitot Ufasta ja Omskista, jotka ovat KHL:n niin sanottuja isoja joukkueita. Nouseva trendi todellakin.
– Sibirillä on tasainen jengi, jossa ei ole isoja tähtiä. Paras pistemies on tehnyt vain 17 pinnaa. Heidän pelinsä ovat pääasiassa vähämaalisia. Suomalaisittain mielenkiintoinen nimi on Jukka Peltola, joka kuuluu joukkueen kapteenistoon, Hauhtonen toteaa.
Jokerit onnistui hankinnassaan
Jokerit hankki marraskuussa Kristian Vesalaisen vahvistamaan hyökkäyspäätään. Vesalainen valittiin KHL:n joulukuun parhaaksi tulokkaaksi. Hyökkääjä teki 12 ottelussa 3+6=9 tehopistettä. Vesalainen jäi pois nuorten MM-kisoista, vaikka siirtyikin taalajäiltä takaisin Eurooppaan kesken kauden. Jokereissa tulosta on kuitenkin tullut. – Ehdottomasti ollut hyvä hankinta, tuonut lisää leveyttä Jokereiden tulosyksikköön. Ehdottomasti mielenkiintoinen pelaaja mitä seurata, Hauhtonen toteaa. Jokerit – Sibir torstaina 3.1. klo 18.30. Ottelu on nähtävissä Viasatin kanavilla ja Viaplayssa. Studiossa ennakkopelit aloitetaan klo 18.00.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!