NHL:n maalilingolta täysin uskomaton rankkari – erikoisilla veiveillä yllättävä seuraus: ”Vitsailetko”
NHL:n kauden positiivisessa yllättäjässä, Buffalo Sabresissa tehot 28+13=41 iskenyt Jeff Skinner esitti joukkueensa seuran taitokisapäivänä ällistyttävän rangaistuslaukauksen.
Pelaaja otti pikkumustan ensiksi mailan lapaansa, jonka jälkeen hän aloitti huiman ”sirkuksen”. Skinner nimittäin pyöri pikkumusta mailansa lavassa taitavan näköisesti muutaman kierroksen, ennen kuin hän linkosi kiekon kohti maalia.
Uskomattoman näköinen pyörimistaito lienee peräisin nuoruusvuosilta.
Esimerkiksi Wikipedian suomenkielinen sivusto tietää kertoa lähteisiinsä nojaten, että Skinner harrasti 13-vuotiaaksi asti taitoluistelua ja hän voitti Kanadan kansallisissa mestaruuskisoissa pronssia vuonna 2004.
Ei yritykseltä mitään pois, mutta oikeassa pelissä se olisi hylätty kiekon mentyä pyörimisen aikaan taaksepäin. Yllättävää tilanteessa oli se, ettei kiekko mennyt sisään uskomattomista veiveistä huolimatta.
Silti temppu on maaginen. Kiekon pitäminen lavassa ja samaan aikaan moinen pyöriminen ei ole mikään maailman helpoin kombo.
– Vau, hän ei ehkä maalannut, mutta vitsailetko tämän kanssa!? Buffalo Sabresin Twitter-tilin videon oheen kirjoitettu teksti kuului vapaasti suomennettuna.
Wow! He may not have scored, but are you kidding with this, @JeffSkinner!? 
Vote!!
bufsabres.co/lastmenin
Vote!!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa