Hanskat tiskiin lopullisesti! Seuraavakin tähti lähti Liigan kriisijoukkueesta – ”Tilanteemme on, mikä on…”
Kuva: Juha Tamminen
Sekä Liigassa pohjalle vajonnut kriisijoukkue Ässät että keskikastissa tiukasti painiva Ilves tiedottivat nettisivuillaan Niko Peltolan siirtyvän Porista Tampereelle. Seurojen välinen sopimus puolustajan vuokraamisesta on loppukauden mittainen.
28-vuotias pakki on pelannut Ilveksessä myös aiemmin, kausina 2010-14. Suhteellisen hyvään pelin avaamiseen ja kiekolliseen peliin pystyvä puolustaja on iskenyt tällä kaudella Ässissä 39 ottelussa vaatimattomat tehot 0+8=8.
– Ilveksen yhteydenotto tuli keskinäisen kohtaamisemme jälkeen ja sunnuntaina saimme asiat sovittua.
– Suuret kiitokset Nikolle Ässissä vietetyistä vuosista ja menestystä jatkoon. Koska meidän tilanteemme on, mikä on ja tiemme olisivat joka tapauksessa eronneet keväällä, niin tämä oli kaikille osapuolille paras ratkaisu, Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula kommentoi porilaisten nettisivuilla.
Ilveksen leiristä painotetaan, että joukkueeseen haettiin yleispuolustajaa, jolla on annettavaa pelin jokaiselle osa-alueelle ja joka pystyy pelaamaan isojakin minuutteja.
– Meille oli erityisen tärkeää, että pelaajan pelituntuma on kunnossa ja hänen persoonansa sopii nykyjoukkueeseemme sekä kentällä että pukukopissa. Olimme valmiina toteuttamaan siirron välittömästi sekä erittäin tyytyväisiä siitä, että pelaaja on äärettömän motivoitunut auttamaan Ilvestä ja heti valmis tositoimiin, Ilveksen toimitusjohtaja Risto Jalo kommentoi seuran puolesta.
Aiemmin Ässät jätti sen entinen kultakypärä Sakari Salminen, joka vaihtoi Porin Stadin kirkkaisiin valoihin.
LUE MYÖS:
Tämä oli arvattavissa? Tähti lähti jo – liigajumbosta lähdössä lisääkin pelaajia: ”Olemme epäonnistuneet…”
Tästäkö se tyhjennysmyynti alkaa? Liigan kriisijoukkueen supertähti siirtyy HIFK:n paitaan
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki siirtyy uuteen seuraan!
- Oikeustieteen tohtorilta kova lausunto Liigan kohusikailusta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Anze Kopitarilta huima temppu NHL:ssä – nousi kaikkien aikojen ykköseksi!
- Suomalaisvahti vapaille markkinoille? NHL-mies voi viedä työpaikan SHL:ssä
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!
- Jani Mäkelä otti kantaa Veli-Matti Savinaisen ratkaisuun: ”Yksi mies löytyi”