Kumman lämäri olikaan kovempi – Kimmo Timosen vai Teppo Nummisen? ”Eihän se laukaus Kimelläkään kova ole…”
Muistatko ennen Karjala-turnauksen Leijonat-Tsekki-peliä järjestetyn Kimmo Timosen paidanjäädytysjuhlan? Entä muistatko, minkälaista hauskaa piikkiä yksi kaikkien aikojen suomalaispakeista heitti toisen legendan, eli Teppo Nummisen suuntaan?
– Oli minulla yksi asia, joka oli parempi kuin Tepolla. Se oli lämäri. Ja minun lämärini oli ihan surkea, joten mitähän se kertoo Teppo sinun lämäristäsi? Stanley Cup -voittaja ja nelinkertainen olympiamitalisti veisteli aiemmin syksyllä järjestetyssä tilaisuudessa.
SuomiKiekko-sivusto kysyi Nummiselta oman näkemyksensä asiaan.
– Eihän se laukaus Kimelläkään kova ole, mutta en uskalla kehua, että minulla olisi ollut kovempi laukaus. Joka vuosi mentiin syöttöjen kautta, NHL:ssä yhteensä 1 454 ottelua pelannut ja niissä tehot 126+534=660 iskenyt Numminen virnistelee.
– Jos kaksi vastaan yksi -hyökkäys tulee, niin mieluummin syötän. Sen verran vähän oli luottamusta laukaukseeni, legenda jatkaa.
Vaikka erityisesti NHL:ssä ja maajoukkueessa komean uran tehnyt Numminen on kiekkopiireissä ihmisten huulilla edelleen, ei hän itse peleihin helpolla lähde. Esimerkiksi kotimaista Liigaa hän seuraa ”jonkin verran”.
– Minulla on Niklas-poika ja silloin, kun hänellä ei ole harjoituksia ja hän haluaa mennä peliin, niin sitten mennään hänen ehdoilla.
– Täytyy myöntää, että halleihin en itse lähde. Perheen kanssa mennään, ja isäkin lähtee – tavallaan siitä (peleissä käymisestä) on tullut perhetapahtuma. Mikäs sen parempaa on kuin jääkiekko, se kiinnostaa kaikkia ja sen analysoiminen. Kyllä Liigaa tulee edelleen seurattua.
Juttutuokio käytiin marraskuussa ennen Pelicans-Tappara-ottelua ja haastattelu on kirjoitettu 22. joulukuuta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!