Jysähtääkö taas pommi? Tuomo Ruudulta lupaavia kommentteja Nuorista Leijonista: ”Ovat ainutlaatuisia”
Alle 20-vuotiaiden MM-jäillä ensi yönä kisaurakkansa aloittavan Nuorten Leijonien valmentajistoon kuuluu nuorehkon Jussi Ahokkaan lisäksi mm. NHL:ssä yhteensä yli 750 ottelua pelannut Tuomo Ruutu.
Suomi lähtee turnaukseen siinä mielessä otollisessa tilanteessa, että joukkueen apuvalmentajalla on kokemusta voittamisesta myös omalta pelaajauraltaan. Ruutu voitti nuorten MM-hopeaa vuonna 2001 sekä pronssia kahtena seuraava vuonna.
Nuorten Leijonien lopullinen kisajoukkue julkaistiin taannoin. Nyt leirit ja muut ovat ohi, kun edessä on varhain torstaiaamuna pelattava alkulohkon ensimmäinen koitos Ruotsia vastaan.
Kisojen alla järjestetyillä leirillä on onnistuessaan iso merkitys myös muussa kuin pelillisessä valossa.
– Silloin ollaan semmoisessa iässä, että kaikki on vielä edessä. Ennen turnausta leiri on vähän pidempi, ja porukka on melkein kuukauden yhdessä. Siinä syntyy pelaajien välille side, joka jättää lähtemättömän vaikutuksen, Ruutu kertoo.
– Joukkueen yhteen nivoutuminen on myös iso voima, jonka vastustajakin tuntee. On sellainen olo, ettei pelkää virheitä, koska tietää jonkun paikkaavan, jos itse tekee virheen.
Tänään tapaninpäivän iltana alkava turnaus huipentuu ensi vuoden puolella loppiaisena. Kisoille tulee pituutta siis puolisentoista viikkoa.
– Olen aina sanonut, että Suomen maajoukkueet ovat ainutlaatuisia. Kaikki taidot sekä usko itseemme ja omaan tekemiseemme nivoutuvat joukkueeksi, ja se on tärkeää varsinkin lyhyessä turnauksessa.
– Toivottavasti kavereille tulee mieleen se fiilis, kun on ulkojäillä, pakkanen vähän kiristää poskia, ja pelaat sillä meiningillä, että täysillä mutta pilke silmäkulmassa. Sillä fiiliksellä mennään.
Nuoret Leijonat on voittanut 2010-luvulla kaksi maailmanmestaruutta. Vuonna 2014 finaalissa kaatui Ruotsi ja kaksi vuotta myöhemmin Venäjä jatkoerässä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-supertähdet jäämässä ulos olympialaisista – tilalle yllätysnimi?
- Jori Lehterä: iso uutinen
- Petteri Rimpisen poikkeukselliset varusteet ällistyttää rapakon takana – ”Sairaimmat mitä olen nähnyt”
- HIFK tiedottaa: kaksi uutta vahvistusta!
- Nimet julki – tässä Nuorten Leijonien MM-joukkue!
- Entinen NHL-supertähti myynnissä – torppasi siirrot kahteen eri seuraan
- Entinen NHL-hyökkääjä palasi yli neljän vuoden tauolta onnistuneesti – ansaitsi nyt uuden sopimuksen
- Nuorten Leijonien joukkue MM-kisoihin on valittu!
- Väite kulisseista: Jarmo Kekäläinen värväämässä suomalaisen luottomiehensä
- Jouluvisa: osaatko nimetä Liigan maalipörssin voittajat?
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Joulutodistukset jaettu! Tässä on Liigan syyskauden tähdistökenttä
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Lähde: Eetu Koivistoinen palaa Liigaan!
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä