Jesperi Kotkaniemi tehnyt vaikutuksen Montrealin päävalmentajaan: ”Jos näitte edellisen pelimme…”
Montreal Canadiensin 18-vuotias suomalaislupaus Jesperi Kotkaniemi murtautui kuin puskista suoraan legendaarisen kanadalaisseuran NHL-miehistöön välittömästi tulokaskaudellaan.
Ässissä viime kaudella 57 ottelussa tehot 10+19=29 iskenyt juniori on pelannut alkukaudesta 34 NHL-ottelua tehoin 4+13=17, joten oma rooli joukkueessa on pikku hiljaa löytymässä.
Miehen näyttävä sisääntulo uuteen liigaan ja uuteen kulttuuriin ei ole jäänyt huomaamatta myöskään seuran konkarivalmentaja Claude Julienilta.
– Olen vaikuttunut siitä, miten hän on pärjännyt ja käsitellyt kautta kokonaisuutena. Kalenterimme on täyteen buukattu matkustamisineen kaikkineen, ja mielestäni hän on käsitellyt uuden tilanteen todella hyvin. Tässä vaiheessa kautta on vielä liian aikaista ennustaa tulevaa, mutta ainakaan väsymyksestä ei vielä ole ollut tietoakaan, päävalmentaja kommentoi Montreal Gazettelle.
Yhteen asiaan päävalmentaja toivoisi suomalaisnuorukaiselta balanssin löytämistä.
– Jos näitte edellisen pelimme, hänellä oli ylivoimassa joitakin huippupaikkoja. Ei ole epäilystäkään, etteikö hänellä olisi hyvä laukaus. Hänen pitäisi vain jatkaa laukomista. Toisaalta hän on myös loistava pelintekijä, etkä halua kahlita hänen luovuuttaan liikaa, Julien analysoi.
– Luulen, että kypsyessään hän oppii laittamaan nuo asiat paremmin balanssiin, koutsi muistutti Kotkaniemen nuoresta iästä.
2010-luvulla säännöllisesti pudotuspeleihin yltänyt Canadiens jäi tosipelien ulkopuolelle viime kaudella. Tällä hetkellä joukkue majailee idän viimeisellä pudotuspelipaikalla.
LUE MYÖS:
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- Leevi Meriläinen vaihtaa seuraa NHL:ssä
- Sport rysäytti hyökkääjähankinnan – NHL-varaus tarttui haaviin
- Stanley Cup -mestarivahdille rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen iski pelaajamarkkinoille – hankki taiturimaisen NHL-veteraanin
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”