Nuoret Leijonat valmistautuu jo vuodenvaihteen alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin. Joukkueen päävalmentaja Jussi Ahokas julkaisi tällä viikolla ensimmäisen leiriryhmän. Samalla käskijä paljasti, että ryhmässä on kolme vapaata paikkaa – on mahdollista, että leirille nimetään myöhemmin kolme muuta hyökkääjää. Näiden nimien ohella Ahokas tähyää vielä NHL:n suuntaan. Taalajäillä on pelannut tällä kaudella peräti kuusi suomalaisnimeä, jotka voisivat periaatteessa edustaa Nuoria Leijonia arvokisoissa. – Kyllä me jotain tehdään suomalaisessa kiekossa oikein – eihän tällaista tilannetta ole ollut ikinä! Kuusi alle 20-vuotiasta pelaajaa on pelannut jo tällä kaudella NHL-pelejä. Hienoa nähdä, kuinka nuoret pelaajat menevät eteenpäin ja suomalainen kiekko kehittyy, Ahokas kertoo Leijonat.comin haastattelussa. Valmentaja on ehtinyt jutella jo pelaajien ja NHL-seurojen kanssa. Muun muassa Eeli Tolvasen, Henri Jokiharjun, Miro Heiskasen, Urho Vaakanaisen ja Jesperi Kotkaniemen ja Jokereihin siityneen Kristian Vesalaisen tilanteet ovat vielä auki. – Olin viikon Pohjois-Amerikassa. Keskusteluita on käyty. Me ilmoitamme, kun on asiaa tämän suhteen. NHL-pelaajat ovat seuroissaan sopimuksen alla, sen takia siitä puhuminen tässä vaiheessa vielä mahdotonta, Ahokas summaa. Lähde: Lue Ahokkaan koko haastattelu tästä/em>

LUE MYÖS: