Huippusyksy alla! Ilves sopimukseen tulikuuman NHL-lupauksen kanssa
Kuva: Juha Tamminen
Ilves on vahvistanut pakistoaan tuleville kausille.
Liiga-seura tiedottaa tehneensä kahden vuoden diilin nuoren Oskari Laaksosen kanssa. Tuore sopimus pitää puolustajan Tampereella kevääseen 2021 asti.
Uutinen on iloinen Ilves-faneille: nuori NHL-lupaus on noussut ryminällä joukkueensa kärkipelaajien joukkoon. Laaksonen on iskenyt syksystä Liigassa 23 peliin jo tehot 3+10=13. Samalla Laaksonen on pelannut eniten minuutteja ottelua kohden koko joukkueesta.
– On kunnia olla ilves ja jatkaa kasvattajaseurassani. Katsotaan, miten asiat etenevät, mutta ainakin siihen asti kun ei Pohjois-Amerikan suuntaan mitään tapahdu, pelaan Ilveksessä. Se on minulle kunnia-asia, Laaksonen summaa seuran tiedotteessa.
Nuori pakki on mukana myös Leijonien nuorten MM-kisaleiriryhmässä. Laaksonen on Buffalo Sabresin kolmannen kierroksen varaus kesältä 2017. Tulevat kisat olisivat maukas näytönpaikka myös rapakon taakse.
– Tulevat nuorten MM-kisat ovat Ilveksen pelien ohella kauden päätavoitteeni. Todella kovalla innolla lähden tavoittelemaan paikkaa myös lopullisesta kisajoukkueesta, sillä nämä olisivat ensimmäiset arvokisat itselleni, Laaksonen pohtii.
Ilves-Hockey Oy:n toimitusjohtaja Risto Jalo on tyytyväinen Laaksosen jatkosopimukseen ja pelaajien haluun sitoutua Ilvekseen.
– Laaksonen on hyvin liikkuva kiekollinen puolustaja, joka erottuu kentällä ennakkoluulottomalla ja rohkealla pelaamisellaan. Hän on tärkeä osa joukkuettamme, ja solmittu jatkosopimus on hieno asia koko seuralle. Haluamme tarjota omille kasvateillemme mahdollisuuden nousta huipulle ja vastuullisiin rooleihin Ilveksessä, Jalo kertoo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?