Häh? Suomalaispelaaja jyräsi muutama kausi sitten mutasarjoissa – viilettää nyt tähtien kanssa Euroopassa
Kuva: Juha Tamminen
Taannoin Pelicansin jättäneen ja Liigaa myös Jukureissa pelanneen Keni Karalahden tarina ei ole aivan sieltä perinteisimmästä päästä. Tällä kaudella lahtelaisjoukkueen lisäksi myös Mestis-seura Heinolan Peliittoja edustanut pakki nimittäin viiletti vielä kaudella 2014-15 kolmosdivisioonajoukkue HC Vissyssä.
Karalahti liekehti tuolla kaudella reilusti yli maali per peli -tahtiin. Sen jälkeen edessä olikin siirtyminen Mestiksessä pelaavaan keuruulaisen KeuPa HT:hen. Suomessa puolustaja ehti mainittujen joukkueiden lisäksi edustamaan Suomi-sarjassa pelannutta joensuulaista Kiekkokoplaa ja Liigassa Mikkelin Jukureita, kunnes edessä oli iso askel.
Nopeasti jo ulkomaan kentille ponnistanut Karalahti nimittäin siirtyi syksyllä Slovakiaan HK Popradiin. Maan pääsarjassa kolmantena ennen sunnuntain pelejä olleen Popradin suomalaispelaaja oli saalistanut ennen päivän kierrosta yhden syöttöpinnan.
Vain muutamassa vuodessa alasarjoista ulkomaille ponnistanut Karalahti pelaa kovassa seurassa, kun alkukauden Mestis-pelit vaihtuivat Slovakiaan.
Esimerkiksi sarjan pistepörssin kärkipäähän kuuluvat mm. Jokereita aikoinaan edustanut Ladislav Nagy sekä MM-kisoissa keväällä pelannut Marcel Hascak.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- JYPin NHL-varaus: lainapesti Pohjois-Amerikkaan
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- SaiPa: iso sopimusuutinen!
- Maisema vaihtuu – Pelicans-hyökkääjälle näytettiin ovea
- Edmonton Oilersille paha takaisku!
- HPK-tähti jättää seuran – tässä uusi osoite
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- NHL-seuran saippuooppera: Tähtipelaajat riitautuivat – ”Surkea työmoraali”
- Näkökulma: Vaasan Sport teki itsestään naurunalaisen – ja se oli aivan oikein
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Urheilucast: Jokerit ja Tappara virittelevät jymykaappausta Kärpistä!
- Leo Komarov: uusi joukkue!
- Nyt jysähti – Kärpille jättiuutinen!
- IL: Jokereilta huippuvärväys – vahvistuu SaiPan pisterohmulla!
- Toimittaja: HIFK:sta tuttu pistelinko siirtyy Kärppiin!
- Ismo Lehkoselta tyly arvio Liigan epäonnistujasta: ”Ihan p*skaa kiekkoa”
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Toimittaja: Kiekko-Espoo teki valintansa – tässä ensi kauden päävalmentaja!
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari