Entinen NHL-pakki ja kokenut hyökkääjä jatkavat tutuissa maisemissa – ”Ovat osoittaneet vahvistavansa joukkuetta”

KooKoo on tiedottanut kahdesta pelaajakiinnityksestä.
Joukkue kertoo nettisivullaan hyökkääjä Kim Strömbergin ja puolustaja Brett Carsonin jatkavan seuran väreissä myös loppukauden ajan. Strömbergin sopimuksessa oli vuodenvaihteeseen ja Carsonilla joulutaukoon ulottuva koeaika.
Carson liittyi KooKoon ryhmään lokakuun alussa ja Strömberg marraskuun alussa.
– Molemmat pelaajat ovat osoittaneet vahvistavansa joukkuetta. Päätös heidän pitämisestä oli helppo, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen toteaa tiedotteessa.
33-vuotias Carson on pelannut Liigassa kaudesta 2015-16 lähtien ja edusti ennen kouvolalaisjoukkuetta SaiPaa. 20 tällä sesongilla pelaamassaan ottelussa hän on iskenyt yhden maalin. 193-senttiseltä ja 103-kiloiselta peruspakilta löytyy myös NHL-kokemusta 90 ottelun verran.
31-vuotias Strömberg on pelannut Liigassa jo 401 ottelua edustaen ennen KooKoota Jokereita, Tapparaa ja SaiPaa. Tällä kaudella pelaamissaan 14 ottelussa hän on summannut mukavat tehot 4+5=9.
KooKoon kausi jatkuu tapaninpäivänä kotiottelulla SaiPaa vastaan.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Carolina-hyökkääjän ura päättyi 33-vuotiaana – sai nyt uuden pestin NHL:stä
- NHL:ään varattu Pelicans-lupaus suuntaa rapakon taakse
- Lähde: NHL jää taakse – kaksinkertainen Stanley Cup -mestari löysi uuden seuran
- Colorado Avalanche vahvistuu lähes 400 NHL-ottelun tehomiehellä
- IS: Mikko Rantasta uhkaa sakkorangaistus – jätti menemättä asepalvelukseen
- Ässien liikevaihto ennätyslukemissa – tulokseen merkittävä parannus
- KalPan sairastuvalla peräti kahdeksan pelaajaa – yksi hyökkääjä sivussa useita kuukausia
- MTV: Mikkelin Jukurit yrittää myydä kahta pelaajaansa
- Ilves julkaisi tiukan puheenvuoron: puuttui kannattajien huonoon käytökseen
- Liigassa nähdään ensi kaudella poikkeuksellinen jäämainos – herättää takuulla keskustelua
- Ilvekseltä karu tiedote
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- IL: Tällaista jättipalkkaa Liigan kärkimies nettoaa!