“Elää ja hengittää jääkiekkoa” – Nyt on sydän paikallaan: Liigajoukkueelta koskettava ele sairaalle pojalle

© Kuva: Juha Tamminen

– Maalit ja pisteet ovat vähäpätöisiä, kun niitä verrataan tällaisiin merkityksiin, mitä me voimme kannattajillemme tuottaa.

Lahden Pelicansin somekanavilleen lisäämä tekstinpätkä ja video osoittavat sen, että joukkueen leirissä ovat elämänarvot kohdallaan. Liigajoukkue järjesti 7-vuotiaalle Junnu-pojalle taannoin ikimuistoisen päivän.

– Hän syntyi elottomana. Hänet on elvytetty silloin ensimmäisen kerran. Vuorokauden iässä siirryimme TAYSiin. Hän saa hengittämättömyyskohtauksia, eikä pysty syömään. Hänellä on keuhkokuumeita paljon… Kaikennäköisiä ongelmia, Junnun äiti Jutta kertoo videolla ja lisää, että vaikka TAYSissa meni puolitoista vuotta, eivät terveysmurheiden taustat selvinneet.

– Halusimme ottaa hänet kotiin lääkäreiden vastusteluista huolimatta, äiti jatkaa viitaten samalla siihen, että esimerkiksi kuulon kanssa yhä tuskailevaa poikaa hoitaa useampi taho kotona.

Nyt päivä kerrallaan eteenpäin mennyt Junnu sai kokea taannoin jotain unohtumatonta. Jääkiekkoa paljon fanittava poika pääsi mukaan Pelicansin kotihallin syövereihin tapaamaan pelaajia ja luotseja.

– Silloin, kun elämä on hyvää, niin se on tätä, äiti iloitsee.

– Emme olisi ikinä kuvitelleet, että Pelicans ottaa Junnun näin, kuten on ottanut.

Lahtelaisjoukkue on terveyshuolista kärsivälle pojalle tärkeä asia. Vaikka Pelicansista nousee esille yksi nimi erityisesti pinnalle, taisi lukuisten tähtien tapaaminen olla todellakin ikimuistoista.

– Junnu käy katsomassa kaikki mahdolliset kotipelit, mitkä hän pystyy. Hän käy joka ikisen maalin ja jäähyn läpi. Vasta sen jälkeen voi mennä nukkumaan. Junnu elää ja hengittää jääkiekkoa. Taavi Vartiainen on Junnulle ykkönen, Pelicans on tietysti lahtelaisena Junnulle ykkösjoukkue.

– Tämä on aika huikea päivä, Junnu saa tästä päivästä virtaa aika pitkäksi aikaa. Meidän kiitollisuuden määrä on ihan huikea.

Koskettavan eleen tehnyt Pelicans jatkaa urakkaansa Liigassa tiistaina Tampereella Tapparan vieraana. Tiistaina on ohjelmassa täysi seitsemän ottelun kierros perinteiseen tapaan kello 18.30 alkaen.

Liigassa seitsemäntenä oleva ja suorasta puolivälieräpaikasta vääntävä lahtelaispoppoo ei suinkaan ole ainoa joukkue, joka on näyttänyt sydäntään. Lue alta lisää Ässien ja Ilveksen koskettavista tempauksista.

LUE MYÖS:
Liigassa vakava välikohtaus – hännille vajonneelta joukkueelta komea ele: ”Voimme suurella ilolla kertoa…”

Liigan vakava välikohtaus päättyi lopulta onnellisesti – Ässien lisäksi myös Ilvekseltä liikuttava ele