Vielä Liigaan tai jopa ulkomaille? AL: Syksyllä hirvittäviä pinnoja takonut tähti lähtee Mestiksestä
Liigassa yhteensä yli 300 ottelua pelannut ja esimerkiksi Tapparassa SM-hopeaa keväällä 2013 voittanut Niclas Lucenius (arkistokuvassa) jättää Mestiksen kaukalot. Aamulehti kirjoitti asiasta perjantaina.
Lähtö ei sinänsä yllätä ketään, sillä niin huimissa liekeissä tehohyökkääjä on Mestiksessä ollut. Jopa NHL:ään vuonna 2007 varattu Lucenius nakutti lempääläläisen LeKin sotisovassa syksyn 15 ottelussa maagiset pinnat 5+18=23 (+9). Noilla irtoaa pistepörssin jaettu kärkipaikka ennen lauantain kierrosta.
Luceniuksen seuraava joukkue on hämärän peitossa. Urallaan mm. KHL:ssä sekä Sveitsissä, Slovakiassa ja Saksassa pelanneella tehohyökkääjällä olisi taatusti käyttöä esimerkiksi Liigassa tai ulkomailla.
– Haluan toivottaa Niclakselle onnea tuleviin haasteisiin. Hän on esiintynyt alkukaudesta esimerkillisesti ja ollut merkittävä palanen meidän loistavaan starttiin, LeKin päävalmentaja Miikka Kuusela kiitteli aviisin mukaan.
Mestiksessä pelataan vielä tänään lauantaina neljä ottelua ennen maajoukkuetaukoa. Kävi koitoksissa miten hyvänsä, lähtee LeKi noin puolentoista viikon mittaiselle tauolle sarjakärkenä.
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?