Jäätävää tuhoa Pohjois-Amerikassa kylvävä suomalainen NHL-lupaus tulossa Liigaan? ”Hän on liian hyvä tähän sarjaan”
Suomalaishyökkääjä Mikael Hakkarainen on aloittanut kautensa Yhdysvaltojen juniorisarja USHL:ssä mielettömällä tavalla.
Chicago Blackhawksiin viime kesänä viidennellä kierroksella (139.) varattu 20-vuotias Hakkarainen on nakuttanut yhdeksään peliin jäätävät tehot 8+10.
The Athletic -lehden Blackhawksin sisäpiiritoimittaja Scott Powers näkee Hakkaraisen pelaavan aivan väärää sarjaa tällä hetkellä.
– Hän ei ollut alkukaudella onnellinen Providencen yliopistossa, joten hän jätti sen koulun. Ongelma on kuitenkin se, että hän on liian hyvä USHL:ään. Hän on tehnyt Muskegon Musketeersin riveissä yhdeksään otteluun jo 18 tehopistettä, joilla hän johtaa koko sarjan piste per ottelu -keskiarvoa, Powers taustoitti.
Powersin mukaan Hakkaraisen yhtenä vaihtoehtona olisi palaaminen Suomeen ensi kaudella.
– On mielenkiintoista nähdä missä Hakkarainen päättää pelata ensi kaudella. Hän tarvitsee lisää haastetta. Hän on kotoisin Suomesta, joten ehkä saattaa palata sinne pelaamaan ammattilaisena. Blackhawksin ei tarvitse tehdä hänen kanssaan sopimusta kuin vasta vuoden 2022 elokuussa, toimittaja jatkoi.
Bluesin juniorimyllystä oppinsa saanut Hakkarainen ei ole koskaan pelannut Liigassa tai ylipäätään miesten tasolla. Hän siirtyi 17-vuotiaana Yhdysvaltoihin NAHL-juniorisarjaan.
LUE MYÖS:
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Joona Luoto teki valintansa – uusi seura selvillä
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Mestis-seura RoKin taloustilanne on sysimusta – katso karut luvut
- Mestiksessä karu uutinen – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Pelicans teki poikkeuksellisen ratkaisun, joka käänsi seuran suunnan
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Jokerit: uusi maalivahti selvisi!
- Tappara teki maalivahtihankinnan – tuttu kultaleijona haaviin!