Liigaa pelataan tälläkin kaudella ulkomailla – ”Verrattavissa jääkiekon MM-kisoihin pienoiskoossa”
Kuva: Juha Tamminen
Pelicans tiedotti nettisivuillaan, että lahtelaisjoukkue ja SaiPa iskevät yhteen Tallinnassa ensi tammikuussa. Kyseinen peli on historian saatossa toinen ulkomailla pelattava liigaottelu. Viime kaudella Pelicans ”isännöi” Virossa HPK:ta.
Innostus Suomen rajojen ulkopuolella pelattavaa ottelua kohtaan on ollut merkittävä.
– Ihmiset olivat innostuneita ja sieltä tuli selkeä viesti meidän sidosryhmiltä, että toivotaan jatkoa loistavalle tapahtumalle. Useat kumppanit ja kannattajat ovat kuvailleet pelin jättäneen ikuisen muistijäljen ja kyllähän tunnelma oli matkoineen ja yhteishengen puolesta verrattavissa jääkiekon MM-kisoihin pienoiskoossa, Pelicansin toimitusjohtaja Tomi-Pekka Kolu kertoi.
Tapahtuma miellyttää myös lappeenrantalaisjoukkueen leirissä.
– Viime vuonna katsottiin vierestä, että tapahtuma oli upea ja nyt kun tuli mahdollisuus, niin halusimme ehdottomasti mukaan. Halutaan tarjota meidän faneille ja sidosryhmille juhlavuoden kunniaksi erilainen elämys ja uskon, että tästä tulee varmasti hieno tapahtuma, SaiPan toimitusjohtaja Jussi Markkanen kommentoi.
Ex-maalivahti viittasi juhlavuodella SaiPan 70-vuotisjuhlakauteen.
Tallinnaan kotimaisen Liigan vievät joukkueet ovat aloittaneet tämän kauden vähintäänkin hyvin. Pelicans keikkuu sarjassa seitsemäntenä ja SaiPa viidentenä.
Jutun kuvassa oleva Jordan Rowley iski liigahistorian ensimmäisen maalin ulkomailla tammikuussa 2018.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-supertähdet jäämässä ulos olympialaisista – tilalle yllätysnimi?
- Jori Lehterä: iso uutinen
- Petteri Rimpisen poikkeukselliset varusteet ällistyttää rapakon takana – ”Sairaimmat mitä olen nähnyt”
- HIFK tiedottaa: kaksi uutta vahvistusta!
- Nimet julki – tässä Nuorten Leijonien MM-joukkue!
- Entinen NHL-supertähti myynnissä – torppasi siirrot kahteen eri seuraan
- Entinen NHL-hyökkääjä palasi yli neljän vuoden tauolta onnistuneesti – ansaitsi nyt uuden sopimuksen
- Nuorten Leijonien joukkue MM-kisoihin on valittu!
- Väite kulisseista: Jarmo Kekäläinen värväämässä suomalaisen luottomiehensä
- Jouluvisa: osaatko nimetä Liigan maalipörssin voittajat?
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Joulutodistukset jaettu! Tässä on Liigan syyskauden tähdistökenttä
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Lähde: Eetu Koivistoinen palaa Liigaan!
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä