KHL:ään täksi kaudeksi siirtynyt Leijonat-puolustaja hämmästyi venäläisten eräästä tavasta – ”Olin iloisesti yllättynyt”
Leijonat-puolustaja Miika Koivisto siirtyi menestyksekkään viime kautensa jälkeen ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaille.
Kärpissä Suomen mestaruuden voittaneen Koiviston tie vei KHL-seura Dynamo Moskovaan.
Moskovalaisten kausi on ollut haastava ja joukkue majailee 17 pelin jälkeen KHL:n läntisen konferenssin yhdeksäntenä, kun kahdeksan parasta etenee lopulta pudotuspeleihin.
Koivisto itse on pelannut vähintäänkin kohtuullisesti ja kiekollinen puolustaja on summannut toistaiseksi tehot 1+7=8.
28-vuotias suomalainen vaikuttaa myös sopeutuneen hyvin venäläiseen elämänmenoon joukkueensa nettisivulla julkaistun haastattelun perusteella.
– Olin iloisesti yllättynyt, että kaikki ovat yrittäneet auttaa minua ja kohdelleet todella hyvin. Tietenkin aina välillä tapahtuu väärinymmärtämisiä, koska puhumme eri kieliä ja minä osaan vain muutaman sanan venäjää, Koivisto toteaa.
Puolustaja kertoo pyrkivänsä opettelemaan vähintään yhden uuden sanan venäjää joka päivä.
Pelaamisen ja harjoittelun ohessa yksinään Venäjälle muuttanut Koivisto on pyrkinyt rentoutumaan lähinnä television ja Netflixin parissa.
Tyttöystävä opiskelee Suomessa ja vierailee tasaisin väliajoin Venäjällä. Suomalaisseuraa hän on saanut myös Dynamossa jo pitkään pelanneen Juuso Hietasen perheestä.
– He eivät anna minun tylsistyä, Koivisto toteaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa