Äärimmäisen helpottavan voiton torjunut liigaveskari tekee perjantaina historiaa
Kuva: Juha Tamminen
HIFK:ta vastaan perjantaina torjuva Ässien Andreas Bernard tekee joukkueensa viikonlopun ensimmäisessä ottelussa historiaa. Porilaisten luottotorjujasta tulee eniten liigaotteluita pelannut ulkomaalaismaalivahti.
Italian Bolzanossa syntyneelle, mutta suomen kielen mainiosti osaavalle veskarille perjantain koitos on hänelle uransa 191:s. Bernard jakaa tällä hetkellä ennätyksen Scott Langkowin kanssa 190 pelatulla ottelulla.
Kanadalaisveskari edusti silloisessa SM-liigassa juurikin patapaitoja sekä Rauman Lukkoa kausina 2002-06.
Bernardin juhlaviikko sai tiistaina lentävän lähdön. Ässät haki Mikkelistä kauden ensimmäisen täyden pistepotin luvuin 2-0, ja tuo voitto mahtoi pudottaa porilaisten harteilta melkoisen taakan.
– Andy oli meidän viimeinen muurimme. Häneltä nähtiin ehjä ja kokonaisvaltainen esitys, joka auttoi joukkueen voittoon, Ässien päävalmentaja Mikael Kotkaniemi kertoi kyseisen ottelun jälkeen.
Italiaa mm. MM-kisoissa ja olympiakarsinnoissa edustanut torjuja on pelannut Suomessa Ässien lisäksi SaiPassa, RoKissa, Jukureissa, SaPKossa, KooKoossa ja Peliitoissa.
Lähde: Ässien kotisivut
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä