Vuosi sitten aloittava maalivahti, nyt työtön työnhakija – NHL-veskarin alamäki puhuttaa
Noin 12 kuukautta sitten kanadalaismaalivahti Steve Mason oli Winnipeg Jetsin ykkösvahti. Kun kausi alkoi, lähti Mason myös nopeaan liukuun alaspäin.
Mason pelasi 13 ottelua Jets-paidassa, 90,6 prosentin varmuudella sekä yhden pudotuspelin, jossa pelasi nollapelin. Hän menetti runkosarjan edetessä ykkösvahdin paikkansa Connor Hellebuyckille, joka lopulta oli ehdolla jopa Vezina Trophyn saajaksi. Samalla Masonin tie seurassa oli muurattu umpeen.
Kesällä hänet kaupattiin yhdessä Joel Armian kanssa Montreal Canadiensiin, mutta sopimus ostettiin välittömästi ulos. Siitä hetkestä lähtien kanadalaisvahti on odottanut jonkun seuran ottavan yhteyttä – turhaan.
– On suuri mysteeri, että Mason on edelleen ilman työtä tälle kaudelle. Heinäkuun alusta alkaen lähes 30 vapaata maalivahtia ovat tehneet sopimuksen, mahdollisten aloittavien maalivahtien lyhyistä sopimuksista, kuten Jonathan Bernieristä ja Carter Huttonista, aina NHL.n kynnyksellä kiikkuviin kuten Michael Hutchinsoniin. Kuitenkaan yksikään seura ei ole tehnyt liikettä Masonin hankkimiseksi ja ei voi kuin ihmetellä, että miksi asia on näin maalivahdin osalta, joka ei ole hirveän kaukana kolmen kauden takaisesta keskiarvoa paremmasta torjuntaprosentista ja top 10 Vezina-ehdokkuudesta, ihmettelee The Hockey Newsin toimittaja Jared Clinton.
NHL-seurat aloittavat kohta harjoitusleirinsä. Kuukauden kuluttua kausi alkaa. Clintonin mielestä on väistämätöntä, että Mason saa sopimuksen joltain NHL-seuralta kauden aikana.
– Hyvä uutinen Masonille on, että on lähes mahdotonta ajatella skenaariota, jossa hän olisi työtön pitkälle kauden alun jälkeen. Jos hänelle ei tarjota tulevina viikkoina try outia tai ellei hän saa sopimusta harjoituskauden loppuun, Mason saa soiton kun aloittava maalivahti tai kakkosmaalivahti loukkaantuu, Clinton ennustaa ja alleviivaa Masonin roolia markkinoiden parhaana vapaana maalivahtina.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tobias Winberg jättää JYPin – ulkomaat kutsuu!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Tappara: karu takaisku!
- Varaamaton kaksikko kerää hurjaa kiinnostusta NHL:ssä – KHL:n maalipyssyn kintereillä useita seuroja
- Työntekijän huolimattomuusvirhe johti loukkaantumiseen NHL:ssä: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Christopher Gibson: joukkue vaihtuu!
- Buffalo Sabres teki uskomattoman tempun! Ukko-Pekka Luukkonen isossa roolissa
- NHL:n floppiseura sai tarpeekseen – radikaali ratkaisu!
- Suomen NHL-tähti: sakot rapsahti!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!