Liiga-lupaus muisteli vuoden takaista NHL-varaustaan – ”Tuli ihan puskista”
KalPan lupaava sentteri Eetu Luostarinen on päässyt elo-syyskuun harjoitusotteluissa johtamaan jopa joukkueen ykkösketjua savolaisseuran kärsiessä monista loukkaantumisista.
Viime kausi oli 20-vuotiaalle Luostariselle ikimuistoinen, sillä hän voitti Kalpan A-nuorten paidassa Suomen mestaruuden ja teki myös Liigassa oman piste-ennätyksensä. 55 ottelussa syntyivät tehot 6+14=20.
Jo ennen kauden 2017-2018 alkua tapahtui suuria: Carolina Hurricanes varasi suomalaisen NHL:ään jo toisella kierroksella. Luostarinen kertoo varauksen tulleen ”ihan puskista”
– Ei sitä osannut odottaa. Tietenkin siinä oli hyvät playoffs-pelit takana, joilla oli varmasti merkitystä, siilinjärveläislähtöinen kiekkoilija muistelee Liigan virallisilla nettisivuilla.
Nyt Luostarisella on takanaan onnistunut kesäharjoittelu, jossa punttisali on kuulunut harjoitusohjelmaan entistä enemmän.
– Yritetään saada liikkeen kautta lisää voimaa, etten jämähdä. Myös anaerobiseen puoleen on kiinnitetty enemmän huomiota, hän toteaa.
Juhannuksen jälkeen nuori sentterilupaus kävi myös Hurricanesin nuorten tulokkaiden leirillä, jota kehuu hienoksi kokemukseksi ja kannustimeksi uralla eteenpäin.
Luostarinen suhtautuu tulevaan kauteen maltillisesti ja kehuu vuolaasti kuopiolaisten kokenutta valmentajaa.
– Toivon, että saisin pysyä terveenä. Päävalmentajan (Sami Kapanen) olemme käyneet paljon keskusteluja ja olen saanut häneltä paljon hyviä neuvoja. Sami on korostanut henkisen puolen vahvuutta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?