Liiga: HIFK:n voitolle HPK:sta tarjolla upea tuplakerroin!
Kuva: Juha Tamminen
HIFK-HPK
Torstaina 20.9 klo 18.30
Liiga
Kotimainen Liiga alkoi viime viikolla ja ensimmäisen viikon perusteella kaudesta on tulossa todella mielenkiintoinen. Torstaina pelataan kaksi peliä, joissa toisessa HIFK saa vastaansa HPK:n.
HIFK on kotonaan vaarallinen
HIFK pääsee vihdoin kotiin kolmen vierasottelun jälkeen. Alkukausi on sujunut voitokkaasti, sillä HIFK voitti kaikki kolme ensimmäistä peliään, jokaisen tosin jatkoajan kautta. Kolmessa ottelussa kaatuivat JYP, Jukurit ja Sport. Maalinteko joukkueella on ollut kunnossa, sillä HIFK on toistaiseksi ollut kolmanneksi tehokkain joukkue. Samaan aikaan myös puolustussuunnan pelissä on reilusti kehitettävää, sillä myös omaan maaliin kiekkoja on mennyt reippaasti. Joonas Rask on aloittanut tehokkaasti kolmella maalillaam joista peräti kaksi ovat olleet voitto-osumia. HPK on myös päässyt hyvin kiinni kauden alkuun. Sarjasijoitus on viides ja voitot ovat irronneet Tapparasta sekä Ässistä. HPK:n kova tavoite on selvitä suoraan pudotuspeleihin, mutta vielä on liian aikaista arvioida että onko tavoite realistinen. Alkukausi on sujunut illan vastustajaan verraten täysin päinvastoin. Puolustuspää on toiminut upeasti, joukkue puolustaa todella tiiviisti. Hyökkäyspäähän tarvittaisiin lisää vaarallisuutta ja jopa yllätyksellisyyttä. Markus Nenonen on joukkueen paras maalintekijä kahdella osumallaan. HIFK pääsee vihdoin avaamaan kauden myös kotihallissaan. Halli on varmasti täynnä ja tunnelma sen mukainen. Luvassa on varmasti viihdyttävä peli, jonka HIFK suurella todennäköisyydellä vie nimiinsä. Tuplaa voittosi näin: 1. Siirry Mr.Greenin sivuille TÄSTÄ. 2. Avaa ilmainen pelitili 3. Tee talletus ja laita vetoa sisään peliin 4. Jos vetosi osuu, saat voitot kaksinkertaisena ilman kierrätysvaatimusta Saat tuplasti voittoa ensimmäisellä vedollasi: HIFK voittaa – kerroin 2.24 (normaalisti 1.62) Jos HIFK voittaa, voitat 20€ vedolla 44,80€ voiton.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa