NHL:n viime kauden jumbojoukkue Buffalo Sabres hankki Carolina Hurricanesin tähtihyökkääjä Jeff Skinnerin, vaikka tällä oli sopimuksessaan kaupan estävä pykälä.

Kanadalainen olisi siis voinut kieltäytyä siirrosta. Skinner kuitenkin halusi Sabres-paitaan, eikä joukkueen toimitusjohtaja Jason Botterill peitellyt tyytyväisyyttään miehen ratkaisusta.

– Meitä ilahdutti se, että vaikka Jeffillä oli sopimuksessaan siirron estävä pykälä, hän halusi silti tulla Buffaloon. Tietenkin tahdomme riveihimme pelaajia, jotka haluavat pelata tässä kaupungissa, Botterill hehkutti NHL.comille.

Toukokuussa 2017 joukkueen GM:ksi tullut Botterill on kesän aikana pyrkinyt muuttamaan joukkuetta ja sen kulttuuria.

– Aina pitää olla valmis tekemään hienosäätöä. Ja kun sijoittuu koko liigan viimeiseksi, on pakko tehdä muutoksia. Olen kuitenkin ollut erittäin tyytyväinen ympärilläni työskenteleviin ihmisiin, Botterill painotti.

Hänen mukaansa joukkue onkin nyt menossa oikeaan suuntaan perustellen lausuntoaan muun muassa viime vuonna tehdyllä tähtipelaaja Jack Eichelin kahdeksanvuotisella 80 miljoonan dollarin sopimuksella, sekä ruotsalaispuolustaja Rasmus Dahlinilla, jonka Sabres pääsi varaamaan tänä kesänä koko varaustilaisuuden ensimmäisenä pelaajana.

Lisäksi Sabres sai myytyään Ryan O’Reillyn St. Louis Bluesille vastineeksi hyökkääjät Patrik Berglundin, Vladimir Sobotkan ja Tage Thompsonin.

Näiden lisäksi hyökkääjä Conor Sheary hankittiin Pittsburgh Penguinsista ja maalivahti Carter Hutton vapailta markkinoilta.

– He kaikki halusivat tänne. He ovat innoissaan ja haluavat olla osa tätä joukkuetta ja organisaatiota. Se on innostavaa myös meidän kannaltamme, Botterill totesi