NHL-tähtisentterillä enää vuosi jäljellä sopimustaan, eikä jatkoa tahdo kuulua – ”Olen pettynyt”
Dallas Starsin ykkössentteri Tyler Seguin kuuluu niihin NHL-tähtiin, joiden sopimus päättyy tulevan kauden jälkeen.
Mikäli jatkosopimusta ei Starsin kanssa ennen ensi heinäkuuta synny, tulee Seguinista rajoittamaton vapaa agentti.
Kanadalainen kertoo olevansa tämänhetkisestä tilanteesta hyvin yllättynyt.
– Olen pettynyt siihen, ettei sopimusta ole vielä syntynyt. Neuvottelut ovat olleet jäissä, ja olen keskittynyt kesällä vain harjoittelemaan tulevaa kautta varten. Odotukset ovat korkealla, ja haluan todellakin voittaa, Seguin totesi NHL.comille.
Seguin kertoi keskustelleensa Starsin seurajohdon kanssa kesäkuussa NHL:n varaustilaisuuden aikoihin, mutta sen jälkeen jatkosopimuksesta ei ole puhuttu.
Miehen tämänhetkiseen, cap hitiltään 5,75 miljoonan dollarin sopimukseen odotetaan merkittävää korostusta.
Tuleva kontrahti saattaa olla samaa luokkaa, kuin heinäkuussa seitsenvuotisen ja 77 miljoonan dollarin sopimuksen Toronto Maple Leafsin kanssa tehneellä John Tavaresilla. Seguin kertoo seuranneensa Tavaresin tapausta, mutta ei ottanut vielä tarkemmin kantaa miten hänen itsensä lopulta käy.
– On liian aikaista pohtia sitä. Keskityn nyt työntekoon, Seguin toteaa.
Kanadalaishyökkääjä paukutti viime kaudella oman yhden kauden maaliennätyksensä, 40 maalia.
Ennätyksiä tärkeämpää olisi kuitenkin Starsin saaminen jälleen mukaan pudotuspeleihin, joista se on jäänyt ulos jo kahdesti peräkkäin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!