Liigaseura hankki itselleen uuden pelaajakoordinaattorin – lähes 400 ottelua kokemusta pääsarjasta
Kuva: Juha Tamminen
Ilves-Hockey Oy on hankkinut itselleen uuden pelaajakoordinaattorin. Tehtävässä aloittaa St. Louis Bluesin Suomen ja Euroopan kykyjenetsijänäkin työskentelevä Timo Koskela.
Sopimus on voimassa toistaiseksi. Samanlainen kontrahti oli myös Koskelan edeltäjällä Kari Heikkilällä.
– Tunsin, että minut todella haluttiin tähän työhön ja se on minulle tosi tärkeä asia. Keskustelin perheeni sekä St. Louisin johdon kanssa ja totesimme, että minulla on mahdollisuus olla tässä mukana nykyisen tehtäväni ohessa. Olimme myös samalla kartalla siitä, miten voisin auttaa Ilvestä, Koskela kertoo seuran tiedotteessa.
Koskela pelasi urallaan lähes 400 ottelua Liigassa. Hän pelasi Ilveksen lisäksi HPK:n Ässien, KalPan ja Tapparan paidassa. Ura päättyi 2012-13 Sveitsin NLB-sarjan GC Küsnacht Lionsissa.
– Timo tulee tähän tavallaan ulkopuolisena, ja sekin antaa mahdollisuuden tuoda esiin uusia näkemyksiä ja ideoita. On hienoa saada Timo mukaan kehittämään Ilveksen urheilupuolta. Hänen monivuotinen kokemuksensa NHL-joukkueen kykyjenetsijänä antaa vahvan ammattitaidon auttaa tulevaisuudessa meitä joukkueemme rakentamisessa, Ilves-Hockey Oy:n toimitusjohtaja Risto Jalo toteaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!