Koskettava dokumentti: Entinen NHL-miljonääri on nykyisin koditon – harkinnut aiemmin itsemurhaa: ”Olen asunut roskiksessa”

Mediajätti TSN on julkaissut verkkosivuillaan yli 15 minuutin mittaisen dokumentin entisestä NHL:n ykkösvarauksesta ja Stanley Cup -voittajasta, Joe Murphysta. 50-vuotias kanadalainen ex-miljonääri on nykyään koditon.
TSN sai kesän aikana tietoonsa, että entinen NHL-laitahyökkääjä asuisi Pohjois-Ontarion kaduilla. Lopulta he saivat myös asiaan vahvistuksen, kun Murphy löytyi paikkakunnalta laahustamassa yksinään.
Nyt TSN on julkaissut verkkosivuillaan dokumentin, joka kantaa nimeä Finding Murph. Mediajätti sai pienien haasteiden jälkeen Murphyn haasteltavaksi. Pelaaja kertoo videolla muun muassa surullisesta arjestaan.
– Olen asunut Ontarion kaduilla kodittomana jo vuosia. Myös sellaisissa paikoissa, ettet uskokaan. Olen asunut roskiksessa, majoissa ja kävelykaduilla, kanadalainen avautuu dokumentissa.
Murphy, joka pelasi NHL:ssä vuosina 1986-2001, arvioi ansainneensa uransa aikana peräti 15-20 miljoonaa dollaria. Hän koki kuitenkin ammattilaisurallaan useita aivotärähdyksiä, jotka ajoivat pelaajan käyttämään muun muassa lääkkeitä ja alkoholia. Dokumentti paljastaa myös, että pelaaja on harkinnut aiemmin itsemurhaa kovien kipujensa vuoksi.
Nykyisin Murphy viettää aikaansa Ontariossa paikallisen kaupan edessä. Entinen NHL-pelaaja tykkää keskustella paikallisten ihmisten kanssa, muttei kerro entisestä pelaajataustastaan.
TSN on saanut dokumentin myötä useita yhteydenottoja muun muassa entisiltä NHL-pelaajilta, jotka haluaisivat auttaa vuoden 1990 Stanley Cup -voittajaa.
Voit katsoa dokumentin kokonaisuudessaan täältä.
LUE MYÖS: Surullinen näky! Video: Entinen NHL-miljonääri on nykyisin koditon – talsii yksinäisenä kadulla
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Fanit vastaavat: osaako Ruotsi järjestää MM-kisoja ja tekikö Antti Pennanen virheen?
- Hurja vahvistus: NHL-maalitykki lähtee MM-kisoihin
- Leijonat tekee yhden ison muutoksen MM-kisoissa!
- Jokereilta jättiuutinen – kasa uusia sopimuksia julki!
- Uskomatonta draamaa – NHL-megatähti teki oman maalin vain 0,4 sekuntia ennen loppua
- Antti Pennanen: tästä kohauttaneessa ”väsymys”-kommentissa oli kyse
- Tässä ovat Leijonien ketjut seuraavaan otteluun Ranskaa vastaan
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?
- MM-kisoissa kuohui – tuomari pyysi anteeksi Leijonien vastustajalta
- Lähde: Tapparan ulkomaalaisvahvistus siirtyy KHL:ään
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- IL: Liiga-seuralta huima kaappaus – Leijonat-puolustaja haaviin!
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?