Jokereiden tanskalaiskippari hehkuttaa: ”Tarinalla joukkueen logon takana merkitystä”
Jokereiden kapteeni Peter Regin aloittaa jo neljännen kautensa helsinkiläisseurassa.
Jokaisellla kaudellaan joukkueen johtaviin pelaajiin kuulunut Regin nauttii seuran sisällä suurta kunnioitusta ja siitä osoituksena kapteenin C-kirjain koristaa tanskalaisen pelipaitaa jo kolmatta kautta.
Regin kertoo vuosien mittaan myös oman tunnesiteensä Jokereita kohtaan kasvaneen.
– Tässä ajassa ehtii tutustua myös seuran ympärillä oleviin ihmisiin. Tarinalla joukkueen logon takana on koko ajan enemmän merkitystä. Sitä alkaa välittää koko seurasta, ei ainostaan joukkuekavereista pukukopissa, Regin kertoo joukkueen nettisivulla.
Kuluneen viikon Jokerit on viettänyt leireilemällä Vierumäellä. Tanskalainen kertoo pitävänsä päivittäiset rutiinit rikkovasta viikosta vieraassa ympäristössä.
– Kovan päivän jälkeen sitä menee yleensä kotiin lepäämään, mutta täällä olemme koko ajan yhdessä, kun yövymme mökeissä. Uusin tulokkaisiin tutustuu tällöin paremmin ja siteet myös vanhoihin tuttuihin kehittyvät, Regin toteaa.
Jokereiden valmistautuminen tulevaan kauteen jatkuu tulevana torstaina harjoitusottelulla SKA Pietaria vastaan. KHL:n runkosarjan narripaidat aloittavat 3.syyskuuta kotiottelulla Kunlun Red Staria vastaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!